perjantai 6. huhtikuuta 2018

100 Miles of Istria

the race began with words.. 6 points with glamorous of nature



Tausta-ajatus

Istut sohvalla, selaat internetin ihmeellistä maailmaa ja mietit miten voisit taas haastaa itsesi. Samalla voisit haastaa mukaan muitakin seikkailunhaluisia pitkälle, niin sanotulle "perusmatkalle", jonka määritystä ei kukaan täysin ymmärrä. Ilmeisesti vastaava perusmatka on 24h Rogaining tapahtumissa, vaikka palautumisen takia näissä pitkissä matkoissa ei ole mitään järkeä. Lopulta huomaat havahtuvasi tilanteeseen, jossa olet juuri maksanut osallistumisen vaatimattomaan 100 mailin kisaan. Tämä todellisuudessa on kuitenkin lähempänä 170 km kuin tuota matemaattisesti laskettua matkaa. Tämän päälle varaat äkkiä lennot ja majoitukset ettei vaan epäusko pääse valtaamaan mielen hurmosta. Sekä ehkä laadit jonkun hätäisen harjoitusohjelman, jota uskot noudattavasi orjallisesti. Tämän jälkeen uinahdat uneen ja alaspäin laskeva päivämäärä laskuri tikittää armottomasti kunnes lähdön aika koittaa. Toisaalta omat kokemukset ja vahva usko omaan tekemiseen riittää, etkä tarvitse enää muuta kuin terveenä säilymisen ihmeen.

H-hetki

Olet pakannut kaikki tarvittavat tavarat reppuusi ja mukana on ne itselle parhaat ja kevyet kävelysauvat. Ensiapulaukussa on hivenen rahaa huonoja hetkiä varten sekä muut  tarpeelliset varusteet. Mieli on tyyni ja rauhallinen, suorastaan odottava.. Salaa se hieman toivoo yön ja päivän vuorotellen vaihtumista kuten PTL16 antoi. Se hetki kun  aurinko laskee tai nousee antaa mielenkiintoisen sysäyksen kehoon , ja se tuntuu sormista varpaisiin. Tätä on vaikea kuvailla muille, mutta se on kokemisen arvoinen jokaiselle.

Tälläkin kertaa ainoa päämäärä oli päästä maaliin ehjänä ja aikarajojen ollessa väljät tiesin pystyväni siihen helposti. Aina kuitenkin tulee matkalla jotain, joka yllättää eikä siihen ole täydellisesti varautunut. Toki mielessä oli ajatus parantaa hieman tuota omaa 100 mailin ennätystä, mutta se tulee jos on tullakseen. Jsk:n kanssa bussilla lähtöpaikalle, jonne kävelyä molemmissa päissä noin 1 km. Oli vasta iltapäivä, startti tapahtuisi kello 17. Mukana oli ruokaa tavallista enemmän sekä juotavaa. Perillä oli aikaa nauttia auringosta ja katsella muiden valmistautumista. Olimme päättäneet matkata yhdessä niin pitkään kuin se on järkevää. PTL opetti että siitä on henkisesti ja fyysisesti suunnaton etu. Toki varmasti on niitä, joille yksinmatkaamien on tärkeää. Siinä vain helposti veltostuu ja ei saa itsestä ihan kaikkea irti kun pitää pelata hieman varman päälle.


Teimme ennen lähtöä päätöksen startata ihan viimeisinä ja kapusimme tykki-tasanteelle katsomaan lähtöä. Kuvasin lähdön sieltä ja sitten kirmasimme muiden perään tieosuudelle, jossa ohitteluja tapahtui aika paljon ennen polun alkamista Adrianmeren rantaan. Lähtöpaikkahan oli Labin, pieni idyllinen kylä kauniiden maisemien ympäröimänä. Olin antanut sellaisen lentävän määräyksen, jos mennään yksikin km alle 6 min/km (240 km/vrk) niin noutaja tulee varmasti ennen maalia. Alku päästiin kivasti alamäkeen ilman tämän maagisen luvun ylitystä, vaikka lähellä sitä välillä kolkuteltiin. Toki alussa on hyvä ottaa löysät pois, mutta lopusta tulee vaan niin paljon helpompaa, jos ei hölmöile. Tämä oli itselle kolmas satamailinen ja noita 24h kisoja ei vaan muista monta niitä on ollut. Omat hölmöilyt on tehty ja nyt tunkataan varmaa suoritusta hyvällä fiiliksellä nauttien maisemista ja itse tekemisestä, joka on tärkeintä.

Bussissa nautittu pitsa, juoma ja suolaiset herkut olivat täyttäneet mahan sen verran hyvin ettei alussa juurikaan ollut nälkä. Sai vain odotella niiden imeytymistä ja olon kevenemistä, jota edesautettiin lukuisilla kusitauoilla. Vähän väliä ohitettin selkä, selkä ja taas selkä.. yritin hieman toppuutella vauhtia ja edessä olevat jonot sopivasti hidastivat menoamme. Olisimme varmasti lähteneet liian lujaa, jos olisimme lähteneet muualta kuin viimeisinä. Tämän kisan voittaja on ainoa, joka lähti oikeaa alkuvauhtia liikenteeseen. Toki kaikki maaliiin pääseet ovat voittaneet itsensä.



Iloiset veijarit matkasivat kukkulalta kukkulalle hyvällä tunteella ja fiiliksellä. Ilta oli aurinkoinen ja lämmin sekä todella kauniisti aurinko maalasi taivaanrantaa. Ennen tätä olimme käyneet Adrianmeren rannassa kokeilemassa veden lämpötilaa. Kirmanneet korkeuksiin sekä huoltaneet itseämme pikaisesti huoltopisteillä. Pitäneet pikaisen duo kyykkytauon kiviraunion takana, jotta mäet eivät painaisi liikaa. Tunnelma oli korkealla ja yksi vaivainen km mentiin harmillisesti alle tuon maagisen määräyksen. Taisin siinä todeta leikkisesti että siinä se oli, lopusta tulee vaikeaa. Jatkettin matkaa maltilla ja ihastelimme auringonlaskua ja pian pimeyden verho laskeutui yllemme. Lähetin viestin emännälle, että homma sujuu kuin unelma ja aamulla nähdään hänen lähtöpaikalla.

Läpitunkematon pimeys kietoi meidät ja muut matkaajat verhoonsa. Valomatoja alkoi näkymään edessä ja takana. Tuli mäkeä ja mäkeä ja vielä kerran mäkeä.. nousut tuntuivat hieman mutta fiilis oli hyvä. Ruoka ja energia imeytyi. Ilman lämpötila oli juuri sopiva lyhyelle alakerralle sekä ohut takki teepaidan päällä oli riittävä. Sitten Jsk tuumasi, ettei nyt kulje ihan niinkuin pitäisi. Ei vaan happi kulje eikä mikään oikeen maistu, sekä hieman vilu. Jatkettiin matkaa tasaisella vauhdilla ja vähäinenkin puheensorina oli vaimentunut täydelliseen hijaisuuteen, jonka iloiset linnut laulullaan keskeyttivät. Yritin rohkaista syömään ja tankkaamaan nestettä mutta halu oli poissa. Lopulta aamuhämärässä jouduimme tekemään vaatteiden lisäystauon liian myöhään ja väärässä paikkaa, jolloin omatkin sormet jämähtivät kohmeeseen. Itse olisin ehkä selvinnyt mutta parempi pelata varman päälle ja lopulta saatuamme lisävaatteet  päälle tuli kuuma ja pitikin jo keventää,  vaikka aamuinen usva oli noussut ja itse auringonnousu osui sellaiseen paikkaan ettei siitä tallentunut videolle mitään jyrkän rinteen takia.


Jsk oli selkeästi turhautunut kun ei saanut kehoa kontrolliin ja yritti jopa mahan tyhjennystä muttei mitään irronnut. Tuumasin et jatketaan dropbag huoltoon ja katsotaan mitä siellä saadaan tehtyä. Itsellä oli pientä hiertymää nivusissa liian lämpimän kelin johdosta, joten tiesin sen olevan ongelma johon pitää puuttua kunnolla huollossa. Tuntui että kontattiin tuonne Buzet huoltoon. Aika oli hieman heikompi mitä ajateltiin, mutta olimme siellä ehjinä ja päätimme pitää kunnon huoltotauon.

Itse tein varustehuollon sekä vaihdoin tossut (jota ei ehkä olisi kannattanut tehdä) ja tankkasin muusia ja lihapullia. Söin mitä mieleen juolahti ja vaihdettin kuulumiset RautaReetan kanssa. Näytti siltä että päivästä tulee kuuma, mutta vielä ei tiedetty kuinka kuuma siitä oikeen tulikaan. Huollosta lähtö oli hidasta ja piti tasoitella mahassa olevaa evästä hieman ennenkuin pääsimme jokien ylityksiin. Samalla näimme taustapeileistä kuin 67k matkaajat rullasivat asvaltti alun rivakasti.


Olimme taas yksin. Ei ketään edessä ja eikä takana. Satunnaisia kulkijoita oli. Tässä vaiheessa itsellä alkoi jo kuumuus painaa vaikka oli ihan aikaista aamupäivää. Ehdottelin että menen omaa vauhtia ja lämmöstä piristynyt Jsk voisi ottaa oman matkavauhdin. Ilmassa oli kuitenkin epävarmuutta ja uskoa omiin kykyihin. Suurimpana pelkona oli sippaaminen kevyen kirmauksen jälkeen. Minua odoteltiin muutamissa paikoissa ja yhdessä huollossa yritin patistaa tekemään omaa seikkailua. Tässä en vielä onnistunut ja omat jalkapohjat olivat kuumuudesta jo tulessa. Eikä järkikään pelannut kunnolla. Jouduin olemaan koko ajan hieman jojossa kun yritin pysyä jotenkin vauhdissa mukana. Tämä oli fyysisesti rankkaa ja jostain syystä yhden joen ylityksessä en tajunnut ottaa kenkiä ja sukkia pois välttääkseni rakkojen muodostumisen. Eikä repussa myöskään ollut lyhyitä sukkia mukana jostain syystä vaikka dropbag huollossa ne olisi olleet. 

Lopulta yhdessä alamäessa konttasin sen verran hitaasti ja antaumuksella ja lopulta #Jsk istui polun varressa. Silloin totesin, että minulla menee tähän 30 tuntia ja nyt sinun on aika lähteä tekemään loppukiri! On vain enää jäljellä reilu maratoni, josta selviää vaikka kanttaakin. Sekä lupaan ottaa mukaan polunvarresta, jos sinne olet kuukahtanut. Tiesin pystyväni omaan hitaaseen vauhtiin tässä kuumudessa ja olisi turhaa vetää itsensä ylivauhdilla varikolle. Laskin mielessä matkaa ja aikaa mitä se tulisi olemaan kunnes lopulta luovutin ja päätin vain jatkaa matkaa "kuivan kesän oravana" = "Vjeverice suhog ljeta". Ja olisi todella sääli, jos Jsk ei kokeilisi mihin todellakin pystyy ja lopulta vain tossunpohjat näkyivät kun Kuivan Kesän Pääorava katosi horisonttiin!

Päätin nauttia auringosta ja matkasta leppoisasti. Mitään vaivaa ei ollut kuin koko keho vain tuntui kiehuvan koko ajan. Hyisen talven jälkeen oli mahdotonta varautua kuumaan keliin ja keho vaan ei ehdi siihen sopeutua. Ainoa keino oli edetä omaa vauhtia, jolloin jäähdytyskyky oli riittävä suhteessa vauhtiin. Puhelimeen pukkasi viestiä Reetalta ja siellä oli ilmoitus keskeyttämis aikeesta. Itsellä oli sen verran vaikeaa juuri tuolla hetkellä että tuumasin vaihtoehdon olevan ihan järkevä. Helteessä saatu auringonpistos olisi pahinta mitä voisi tulla. Jatkoin taas mäkeä ylös hitaasti mutta varmasti. Tiesin aikarajan olevan sen verran löysä, ettei tulisi mitään ongelmia tässä kun ei mitään mene hölmöilemään. Oli mäkiä ja nyppylöitä, joiden päällä oli hienoja pikku kyliä. Tänne olisi voinut jäädä nauttimaan lasillisen jos toisenkin. Tiesin matkan vähenevän kilometrikilometriltä  hitaasti mutta varmasti. Välillä tunteet nousivat pintaan ja niiden avulla matka jatkui. Jos tämä helppoa olis niin kaikkihan sitä tekis :) 



Tiesin jo saavuttaneeni hypoteettisen matkaajan olotilan, jota piti vain pitää yllä. Oma puhelimen käyttö oli niin onnetonta, että lopulta päätin soittaa Reetalle ja keskustella tilanteesta, missä olen ja kauanko minulla voisi mennä kunnes matkamme yhtyvät. Vajosin notkon pohjalle, jossa kuulin jo ääniä joita melkein lähdin seuraamaan ja huhuilin että ketä siellä on ilman mitään vastausta. Olin pihalla kuin lumiukko. Otin lisää juotavaan ja tallustin eteenpäin. Vastaan tuli kokoajan selkiä vaikka oma vauhti oli todella hidasta, mutta muiden taisi olla hitaampaa. Tuntui että tehtäväni oli johdattaa Jsk pahoille teille ylipitkille ultramatkoille sekä Reetan kanssa yhteinen maaliviiva tuuletus. Juttelin yhden kilpailijan kanssa, joka oli juossut alussa harhaan noin 8km sekä muita kuulumisia muiden kanssa virkistääkseni muiden ja omaakin mieltä.

"Pitkä matka, pienet askeleet" jatkoin matkaa kunnes näin Reetan uuvuksissa mäessä. Nyt pitää laittaa nestettä kroppaan ja nallekarkit kielen alle. Muuten homma ei etene. Pienen säätelyn jälkeen yhteinen matkamme alkoi, vetonarua en uskaltanut ehdottaa. Jatkoimme matkaa pitkiä suoria pitkin odottaen auringonlaskua ja viileän ilman tuomaan raikasta tuulahdusta. Meillä molemmilla oli omat taistelut ja matka jatkui metri metriltä. Katselin väliaikoja ja pikaisesti laskeskelin, että ehditään hyvin maaliin, jos ei tule mitään loukkaantumista taikka yllättävää virhettä reitillä pysymisessä.

Toistamiseen pimeyden verho laskeutui ja piti kaivaa otsavalot nähdäksemme mihin reitti meitä vie. Lopulta omassa mielessä myös kävi yhden reittimerkin mukaan ottaminen, mutta järki sanoi ettei niin voi tehdä koska reittimerkinnät olivat jo niin harventuneet, että välillä pysyin laskemaan 120 m ennenkuin vahvistava reittimerkki näkyi. Tälläkertaan kellossani oli reitti talletettuna, mutta en ollut laittanut sen seurantaa alusta saakka päälle. Navigoin pimeässä tarkasti ja virheettömästi, vaikka parissa paikka oli jo erehdyksen mahdollisuus. Yhdet ohittajat erehtyivät ja ohittivat toistamiseen pitkän ajan kuluttua. Siinä oli kaikki aistit ihan herkkinä, jottei tule töppäiltyä. Ajatustyötä taustalla, laskin km vauhtien perusteella jäljellä olevaa matkaa ja aikaa, varmistelin tilannetta.

Satunnaiset luonnonäänet kuten sammakkojen kutukonsertti säväytti mieltä sekä ilmeisesti metsäsikojen röhinä. Linnutkin hieman vielä lauloivat ja lopulta kun olimme olleet peltojen saartamina tarpeeksi pitkään tarkistin Reetan puhelimesta meidän GPS sijainnin ja ilmoitin meidän olevan 2km päässä maalista ja aikaa olisi ainakin yli 3km:n, jolloin pimeyden varjo alkoi helpottaa otetta meistä ja pääsisimme molemmat maaliiin samaan aikaan Finisher tuuletuksien kanssa.


Jälki-tunnelmat

Tein tämän itselle ja vain itselle. Samalla sain mukaan yhden parhaista kavereista pitkien matkojen seikkailuun, vaikka olimmekin jo matkaa taittaneet yhdessä pitkässä PTL seikkailussa. Lisäksi aivan mahtava maaliintulo yhdessä Reetan kanssa. Vaikeuksien kautta voitajina maaliin käsi kädessä kruunasi tunnelman ja ajan tuoman ajoituksen meidän yhteisen taipaleen kruununa. Reissussta tuli isot rakot jalkoihin isovarpaiden päälle sekä jalkapohjat olivat tulessa useita päiviä. Myös polvet oireilivat ja olivat erimieltä kisan jälkeisistä kävelyreissuista. Toki henkinen palautuminen oli helppoa ja aivan huippu fiilis kisasta jäi. 

Kiitos Merja ja Juha!

Seuraavan aamun porras video:



Tulokset 168,8 km / 6550m+ / https://www.istria100.com/
401 kaikki /
261 - Finisher
28 - DNS
112 - DNF

Start Number - Full NameSexClub/TeamCountryStatusPassedNet TimePace
min/km
Speed
km/h
Rank :: Category
85 - Tomi MäkeläMVjeverice suhog ljeta FINFIN Finish07.04.2018. 22:37:2429:37:2510:355,67
0,45
M 67 :: 40 - VM 1
TypePassedNet TimeTime DifferenceRank :: Category
Start06.04.2018. 17:00:00
PLOMIN LUKA06.04.2018. 19:09:212:09:222:09:22M 215
127 - VM 1
PRODOL06.04.2018. 20:39:553:39:561:30:35M 145
81 - VM 1
POKLON06.04.2018. 23:28:106:28:112:48:16M 79
42 - VM 1
BRGUDAC07.04.2018. 01:26:588:26:591:58:48M 71
40 - VM 1
BUZET07.04.2018. 07:53:0314:53:046:26:05M 61
37 - VM 1
HUM07.04.2018. 09:40:4316:40:441:47:41M 61
37 - VM 1
BUTONIGA07.04.2018. 12:21:5219:21:532:41:10M 60
37 - VM 1
MOTOVUN07.04.2018. 14:38:3421:38:352:16:42M 54
35 - VM 1
OPRTALJ07.04.2018. 16:07:5323:07:541:29:20M 46
28 - VM 1
GROŽNJAN07.04.2018. 18:22:2825:22:292:14:35M 54
32 - VM 1
BUJE07.04.2018. 20:03:3927:03:401:41:11M 64
38 - VM 1
Finish07.04.2018. 22:37:2429:37:252:33:46M 67 :: 40 - VM 1
Garmin Connect datat:


sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Loppiaisrogaining 8h


Olipa taas kerran kunnolla mäkeä, märkää, ryteikköä ja rastien hakua.. tiimi koostui kolmesta seikkailijasta eli Rysäpöksy, Hames ja Napsu.. vauhdista pois vai mentiinkö sittenkin liian lujaa? Ei kyllä vauhti oli ihan ok, hieman vain tuo maaston hitaus pääsi yllättämään. Toki avokalliot olivat turhankin lennokkaita ja siinä sitten kartan ja suunnan luku hieman unohtui. Lähdettiin matkaan kaikkirastit (170p) suunnitelmalla, kun teoriassa se olisi mahdollista. Puolimatkan vaiheilla jätimme suosiolla yhden hitaan 2p rastin väliin (24), kun tiedossa ei ollut mitään hirmu tielaukkaa. Reittimme kulki pääosin metsässä ja muutamia tiepätkiä pääsimme käyttämään hyväksi. Kartan mittakaavan lukeminen aiheutti päänvaivaa sekä matkalle osuneet kaatuneet puut. Itse kompuroin kerran kunnolla ja siitä muistona pakarakyljen kipu. Muutkin jäsenet kippailivat silloin tällöin liukkailla puunrungoilla. Keskinasta tossuissa olisi auttanut.


Etelässä tuumattin et jätetään pois 2p (28), jotta suunnitelma pysyy kasassa. Täältä koukattiin takaisin ylöspäin ja kuin 1h oli aikaa jäljellä jätettin vielä pois  2,4,3 pisteen rastit (25, 45, 34) hieman yllytin hakemaan tuota 25:sta, mutta se ei saanut kannatusta. Sitten oikeen kunnolla pummattiin vielä tuota R29, joka oli kuvauksen mukaan hieman väärässä paikkaa. Matkalle oli kyllä osunut muutama uusi urakin mut ne eivät pakkaa sekoittaneet. Varmaankin vielä tarkemmin lasken noiden pummien saldot mut pikaisesti sanottuna menee 15-20min väliin yhteensä. Muita taukoja ei pidetty. Itsellä oli juotavaa 1l sekä syötävät annospussit olivat jaettu yhdeksään annokseen. Ruoka ja juoma riitti mut hyvin mut hieman enempi olis tuota juotavaa voinut olla. Mäkinen maasto kulutti nestettä ja lähes kokoajan oli liian kuuma. Olis pitänyt lähteä kesätrikoilla matkaan, kun nyt juoksin lamppujen päällelaittoon saakka pitkähiaisella paidalla.


Sattumuksia eli ennen R36 tiellä vastaan tuli auto ja mentiin kiltisti tien reunaan juoksemaan. Juuri mun kohdalle osui lätäkkö ja auto heitti puoliämpäriä vettä syliin kuraten kartan totaalisesti. Siinä sitten putsattiin karttaa reiteen ja matka jatkui yhtä märkänä kuin ennen tapahtunutta.


Rastivälillä 30 - 21 aukkojen välissä nähtiin iso hirvi matkalla kohti tienvarressa olevaa asutusta. Näky oli mahtava kun iso suuri eläin niin helposti jolkottelee maastossa, joka mielestäni oli pirun hankalaa. Toinen eläinhavainto oli aivan vitivalkoinen jänis joka pinkaisi vauhdilla pusikkoon.


Tällä suorituksella juuri ja juuri 8h sarjan voitto (157p) eli hyvin meni.

Matkaa tuli 50,8 km ja vertikaalia 1500 m ajan ollessa 7h 46min joten vauhdiksi tulee hidas 9:11 min/km. Rannesykemittaus näytti keskisykkeeksi 135 eli varmaankin suht oikein (sykevyö hiertää ni ei voi sitä käyttää näin pitkissä riennoissa).

Hieno reissu ja kiitoksia tiimille!


tiistai 14. marraskuuta 2017

YÖ-Rogaining 2017

YÖ-Rogaining

kuva: Jorma Kivelä

-Se vauhdin tunne ja höyry joka nousee ilmaan jokaisella henkäyksellä näkökenttään on sanoin kuvaamaton.
-Höyryn kuvat tanssahtelevat silmien tasalle valokeilaan tuoden lumoavan pimeän verhon eteen.
-Mieli tallentaa häilyviä hetkiä kuten tina, joka jähmettyy veteen pudotessaan.
-Hetkittäin sokaistut kartan väläyksestä samalla huidot kartalla havuja puolelta toiselle nähdäksesi minne polku vie.
-Ojennat jalkasi polulla kivistöjen ja juurien yli tuntien miten se tukeutuu tuntemattomaan vain hypätäkseen uuteen loikkaan.
-Etenet kohti päämäärää, jossa vain matka ja eteenpäinmeno on tarkoituksenomaista.
-Edes itse et pysty selittämään miksi olet pimeässä metsässä kartan kanssa rallattelemassa tolkutonta vauhtia välillä alamäkeen kunnes ylämäki yritää hidastaa vauhtiasi.
-Vaikka kaikkein järkevintä olisi nauttia sohvan lämmöstä viinin, herkkujen ja hyvän seuran kera.
-Lopulta tunne on tyhjä, olet väsynyt, taistelet eteenpäin vain ollaksesi vahva!

Oletan, että tämä voisi olla yksi vastaus kysymykseen suihkussa:
Onko tämä lämpimästä suihkusta nauttiminen  parasta, mitä tällainen 8 tunnin sysimustan yön syleily voi antaa?

Jokaisella varmasti on oma vastauksensa jonka voimme kuulla vain heiltä.



Itse tapahtuma on jo lähes legendaarisessa maineessa, joten pidemmittä puheitta lyhyeen katsaukseen omista tunteista noiden alkulauseiden lisäksi.

Oma valmistautuminen oli lähinnä pitkän tekemisen tuomaa etua sekä järkevää analysointia tulevasta kelistä ja tilanteesta. Treenit on viimeaikoina olleet ihan liikaa työmatkapyöräilyn varassa joten liikoja olisi turha toivoa. Mieli toki aina laukkaa vaikka minne, mutta realiteetit pitää myöntää kun mittarissa on maailmankaikkeuden luku. Enää ei olla nuoria ja notkeita, joten tämän päivän sijoitus lämmittää sydäntä paljon. Se myös luo toivoa tulevaan ja vahvistaa tekemisen varmuutta.

kuva: Jorma Kivelä

Kun edessä on noin iso kartta, reittisuunnittelu tarvitsee hieman enemmän huomiota kun yleensä riittää vain jonkun kulman poisjättäminen. Rastien hieman hajanainen ja rypäsmäinen sijoittelu antaa osviittaa minne kannattaa pyrkiä ja mitä pitää jättää pois. Sekä oma mieltymys haluaako tahkota metsässä vai kaupungissa, antaa hyvän lisämausteen. Pelkkää kaupunkia ei jaksa kokoaikaa vaan välillä pitää päästä metsäiseen alustaan seikkailemaan. Suunnitelman ensimmäisestä versiosta tuli liian pitkä ja tätä jouduttiin lyhentämään reilusti. Vaikka mittakaava olikin vain 1:25t sellainen sopiva langan pituus olisi 200cm tällaiseen maastoon. Hihasta nykäisty kerroin voisi olla 1,25 joka osoittautui myöhemmin liian pieneksi. Näillä perustiedoilla saimme toisen version reittisuunnitelmasta mieleiseksi. Narua ja nupineuloja ei nyt käytetty kun mittapyörä antoi riittävän hyvän vastauksen.

kuva: Jorma Kivelä

Asmon kanssa suunnittelun aikana yllytimme vielä J.Kivelää mukaan, vaikka tuntui siltä ettei metsä houkuta. Lopulta kuitenkin pimeä seikkailu veti puoleensa ja lähdettiin kolmistaan hyiseen yöhön. Tämän kuulemani mukaan jo eläkkeelle jääneen polkujyrän mukaantuleminen aiheutti hieman kovemman alkuvauhdin kuin mitä oli tarkoitus alunperin pitää. Tuumailin itsekseni että antaa mennä vaan kun sykkeet on vielä juuri ja juuri alle 150. Tiesin kyllä että lopussa meno hyytyy mut hyvähän se on aina kokeilla tuota liian reipasta alkuvauhtia ettei pääse unohtumaan totuus omasta kunnosta.


kuvat: Jorma Kivelä

Reipas vauhti myös aiheutti koneen lämpöjen nousun punarajalle ja pitkän sinnittelyn seurauksena oli turha takkia enää riisua. Harvoin pystyn tässä kelissä ilman hanskoja etenemään ja nyt se oli ainoa helpotus. Tällä mentiin kunnes märän paidan jäähdyttävä extra vaikutus alkoi tepsimään. Myös alun vauhti oli sen verran reipas että suunnistava parvi teki pieniä mikro virheitä kokoajan ja suunnan kanssa piti olla tarkkana. Suuret linjat pitivät eikä mitään superpummia tullut. Moonlight Mountain Gear valaistus Kivelän avustuksella oli näyttävää showta. Siinä vastaantulijat sokaistuivat ja meidän matka oli yhtä päivänvaloa poislukien kapeimmat ja pahimmat tiheiköt, jossa valo löi tiheästä metsästä vastaan. Me olimme tyytyneet ihan perus Lumonite Compass valintaan, joka kompaktin keveytensä ansiosta on maino peli. Itsellä oli vara-akku 18650 omaan lyhtyyn, jota tarvittaessa voisi käyttää mun tai Asmon lampussa.

kuva: Jorma Kivelä

Tosiaan matkaan singahdettiin vauhdilla ja pian tulikin jo selväksi että mun nfc tägillinen puhelin olisi nopein tapa leimata rastit. Satunnaisesti ne olivat hieman hankalissa paikoissa QR koodin kuvauksen kannalta. Yleensä myös unohdettiin lukea rastikoodin tarkemmat tiedot riittävän ajoissa ja rastilla ihmeteltiin välillä turhankin pitkään. Laskennallisesti, jos 10 rastin leimaamiseen menee 30sec per rasti niin se tuottaa 5 min yhteisaikaa. Tässä ajassa tossulla jolkottolee helposti 3/4 kilometrin.

Toki suurin aika menee oikeiden taukojen pitämiseen ja ukkojen tyhjennykseen. Tälläkertaa tuli pari kusitaukoa, biokätkö ja munkkirinkilä kokikset. Näihin GPS datan mukaan meni yhteensä aikaa ~20min. Alun virheet kasautuivat suunnan puuttumiseen matkalla 7G:lle ja 3I-5E välille sekä hapuiluun 5J rastilla. Näissä hieman terävämpi tarkkaavaisuus olisi auttanut mutta tilanne korjattiin reippaammalla tossuttelulla. Lisäksi 3N tulo kaltevaa mutaista nurmikkoalustaa pitkin aiheutti pienen pyllähtämisen nurmikolle. Tässä tiemme erosivat ja Kivelä lähti nauttimaan lämpimistä lakanoista tuumaten että ottakaahan voitto kotiin. Me taasen tuumattiin et huh huh nyt saadaan jatkaa matkaa kävellen :-)

kuva: Jorma Kivelä

Pitkillä pohjoisen väleillä meno alkoi hyytymään ja geeliä, karkkia ja juotavaa piti tankata hieman väkisin. Jotenkin oli tukkoinen olo mutta vauhti tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Niipä jatkoimme matkaa emmekä käyneeet huotoasemalla hakemassa täydennystä vaan jatkoimme pop-up kahvilan suuntaan poimien pisteet matkalta ilman sen kummempia virheitä. Omat jutut hiljenivät ja sadekkin alkoi sopivasti. Tummuvat ukot raahustivat reippaasti eteenpäin tietäen ettei enää ole kauheasti matkaa jäljellä.. tai onhan sitä mutta oltiin jo paremmalla puolella.

Kahvilassa vaihdoin kuivan paidan päälle ja kokismunkit napaan. Ei pidetty kauheaa kiirettä kun aikaa oli hyvin jäljellä. Suunniteltiin hetki rataa ja lopun reittivalinta oli jo hyvin tiedossa. Sinniteltiin 9I:lle saakka jota ennen biokätkö laskettiin maastoon. Tämän kevennyksen jälkeen intouduttiin hakemaan rasteja pienellä koukulla ennen maalia. 3T:llä aikaa olisi ollut vielä hakea 7R, 2N ja 3S mutta jotenkin ei vaan huvittanut pohtia tuota vaihtoehtoa. Oli vain yhksinkertaisen helppoa kurvata maaliin lämpimään suihkuun sekä nauttimaan palautus juomia.

kuva: Jorma Kivelä

Yhteenvetona reissu oli erittäin hyvin onnistunut vaikka alun vauhti oli liian reipas. Suunnistus pysyi hallinnassa vaikka vetisiä osuuksia tuli yllättäen eteen eikä missään vaiheessa ollut ylitsepääsemättömiä pulmia. Jalassa molemmilla Hokat, jotka toimivat yllättävän hyvin.

Kartta klik tai klik ku ei tiedä kumpi on parempi resoluutio.

7 h 32 min 35 sec (aika liikkeellä 7 h 3 min)
61,2 km (45,4km rasti2rasti)

Ai niin ja tossusarjan paaluhan sieltä napsahti, Tulokset :-)

Hyvä reissu, Kiitos Asmo ja Jorma!

kuva: Jorma Kivelä


lauantai 5. elokuuta 2017

Tromsø Skyrace 57k

Tromsø Skyrace
Hamperokken

It is or is it?
"soul skyrunning between the sea and the sky"


Rajojaan testaava kuntoilija päätti lähteä kokeilemaan miltä tuntuu mennä hieman vauhdikkaammin näitä ilmavia ja haastavia reittejä merellisessä vuoristossa. Raportin laatiminen toki on hieman myöhässä mut kulkeva aika parantaa muistoja ja tuntoja, ehkä yhdestä vaativimmista lyhyemmästä ultrakisasta maan ja taivaan välillä.  Lyhyt videokin valmistunee maisemakuva perspektiivistä, kun parhaat ilmavat kohdat jäi kuvamaamatta intensiivisen keskittymisen takia. Yritetään nyt tuoda esille omia fiiliksiä ja ajatuksia matkan varrelta.


Olin jo aikaisemmin käynyt tutustumassa kilpailureittiin Hamperokkenin suunnalla ja tiesin mitä norjalainen maasto tarkoittaa. Reitillähän oli 3 isoa nousua ja tasaisiakin osuuksia juostavaksi. Aikarajat (cut off) olivat tiukentuneet hieman ja reitti oli siirretty kulkemaan harjanteella koko ajan viereisen enemmän kuljetun polku-uran sijaan. Perjantai-illan reittiesittely viimeistään kertoi mitä oli edessä. Täsmäharjoittelut olivat jääneet vähemmälle, mutta nautiskelijana tiesin pääseväni aikarajoista läpi peruskunnolla, jos ei mitään loukkaantumista tapahtuisi. Vahvuuteni maltti on valttia tulisi tälläkin kertaa auttamaan matkalla mieleen tulvivien ajatusten hallinnassa.


Starttiviivalle ajelin leirintäalueelta sumuisen sillan yli uskollisella MTB pyörällä. Sumu toi mieleen hieman aavemaisen tunnelman auringon kurkistellessa usvaverhon takaa. Muita matkaajia oli vähäisesti liikenteessä ja itse kisaan starttasi reilut parisataa uskaliasta.

Hotellilla oli kuhinaa ja fiiliksiä vaihdettiin puolin ja toisin. Pientä some haastatteluakin suomalaisten leirissä oli. Oletan, että melkoinen porina kattilassa kävi... ja setelit vaihtoivat omistajaa. Oma taktiikka oli yrittää pysyä Maijan kannoilla ja katsoa mihin se riittää. Maija halusi rauhallisen alun ja menimmekin alkumatkan yhtämatkaa vaikka monet halusivatkin juosta ylivauhdilla  ensimmäiseen tunkkaus mäkeen. Mielestäni alun km-vauhti oli ihan kelpoa ja on ihan turhaa venyttää kroppaa heti 110% tasolle, kun se tulee kuitenkin eteen viimeistään viimeisessä nousussa.


Hissiaseman mäen puolessavälissä aamulla tankattu energia rupesi tuntumaan. Ei sillain pahasti ollenkaan. Maha oli kuitenkin vielä täysi, eikä aamun sumu enään viilentänyt ilmaa riittävästi. Kroppa kävi hieman liian kuumana, vaikka joinkin nestettä hyvin, toki hieman säästellen. Tässä vaiheessa oma ohitteluinto väheni ja mietin et nyt on parempi ottaa yksi naksu pois vauhdista ja antaa Maijan mennä menojaan. Välimatka ei pahasti venynyt, kun selkä vielä näkyi hyvin hissiasemalla sekä seuraavassa loivassa mäessä. Taktisesti tässä hissiasemalla olisi vasta pitänyt tankata juomapullot täyteen niin ei turhaan olisi kantanut ylimääräistä painoa ekassa mäessä. Sekä nyt jo hieman arvellutti päätös jättää tutut sauvat pois.

Kuvailin hiljalleen lipuvia pilvilauttoja vuonojen ja lahtien yllä sekä maisemia parhaani mukaan edeten koko ajan. Tämä aiheuttaa ärsyttävää videokuvan heilumista, joten kamera taskuun ja keskittyen rentoon juoksutekniikkaan ja tähyillen paljonko olen jäänyt edellämenevistä. Lisäksi arvuuttelin mistä kohdin reitti menee huipulle ja nautikselin aavalla laakealla nummella laukkaamisesta viilentävässä ilmavirrassa. Pidin reipasta vauhtia yllä ettei yhtään ylimääräistä siimaa jäisi käyttämättä. Maasto oli kivaa ja helppoa pienelle järvelle saakka, jopa hyvää alamäkeäkin oli. Järvellä järjestäjät kehoittivat tankkaamaan juomapulloja. Itse totesin omaavani riittävästi juomaa et jatkoin pysähtymättä matkaa Tromsdalstindenin huipulle. Tässä mäessä jo myönsin et oli virhe jättää sauvat pois. Niiden antama rytmitys ja apu olisi ollut pelkkää voimien säästöä. Nyt niitä ei ollut, joten pitää mennä sillä suomailaisella sisulla. Ilman sauvoja oli myös menty kuntoilu uran alkutaipaleella Mont-Blanc 80k:ssa ihan kelpo kyytiä.




Valehuippuja taisi olla muutama tuonne ekalle huipulle. Matka kuitenkin meni vielä yllättävän helposti ja nautiskelu fiiliksillä paineltiin eteenpäin. Huipun viileämpi ilma jäähdytti kehoa hyvin. Kuvasin hetken ja laitoin hanskat käteen helpottamaan alamäki liukuja. Reittiprofiilin mukainen jyrkkyys oli jäätävä ja alamäki tiputanssi oli noloa katseltavaa. Satunnaisesti kiviä tuli vasemmalta ja oikealta ohi, normi menoa tällä kaltevuudella. Ei juuri huvittanut miettiä miten tämä sama mäki kavutaan ylös. Karussa jyrkässä rinteessä ei ole mitään ja päätin vasta alempana painaa mieleeni muutamia paikkoja, josta voisi tankata juotavaa paluumatkalla. Jyrkimmän osuuden jälkeen oli muutamia lumisia osuuksia ja lopulta pääsimme laaksoon, jossa ne viilentävät purot virtaavat. Täällä vasta tankkasin juomapullot täyteen ja yhden puolilitraa kulautin virkistämään kroppaa. Joissa kahlaaminen oli vielä hauskaa ja virkistys tuli enemmän kuin tarpeeseen. Lippiskin pulahteli aika ajoin veden alle. Reitti oli loivaa kumpuilevaa alamäkeä.


Sähkölinjan alamäki oli pirullinen ja hieman mutainen. Itse polku-uraa ei juurikaan ollut. Enempi se oli sellainen apinakiikku mäki, jotenkin alas ja jotenkin ylös. Pohjalle kuitenkin päästiin, jossa kimppuun hyökkäsi sekalaisten pörriäisten lauma. Tasaisella kun vauhtia oli enemmän niin ne jäivät hieman etäämmälle pörräämään. Siinä taisi olla kaikenmaailman kärpäsiä ja ties mitä. En huomannut niiden purevan, mutta etelän miehen kädet silti huitoivat niitä. Laakson matalimmassa kohdassa vesistöylityksessä oli huippu kannustusjoukot vastassa ja sainkin tiedon kuinka kauaksi Maija oli jo karannut. Päätin keskittyä seuraavan mäen tunkkaukseen ja tiehuolto oli sellainen pikahuolto itselle, jossa vain tarpeelliset toimet tehtiin. Nopeasti seuraavan nyppylän kimppuun.


Mäki nousi kivasti tuttua reittiä ja ainoa ongelma oli sauvojen puute. Tämä hidasti etenemistä varsinkin ennen harjanteelle saapumista. Tässä vaiheessa muutama ohitettava oli senverran jo muissa maailmoissa et piti kysellä miten menee. Tekstiä tuli hyvin, joten kunnossa olivat, toki uupuneita. Kuvailin vielä hieman ja samalla huomasin kameran wifin menneen päälle ja akku hieman hiipunut. Säästelin kuvaamista ja otin akun pois välttääkseni virheen toistumista. Ennen harjanteen tarkistuspistettä (Bridge checkpoint) maisemien tutkailua ja itse pisteellä pieni puhallus ja matka jatkui harjanteelle, kun muutaman sanasen sain vaihdettua pisteen henkilökunnan kanssa.



Kurvasin pisteeltä kivien taakse ja matka jatkui enintään muutaman minuutin kun vastaan tuli tieto harjanteelta tippuneesta kilpailijasta.  Ainoa viesti edelliselle tarkistuspisteelle oli tilatkaa helikopteri heti! Pisteellä alkoi kuhina ja tieto lähti eteenpäin. En vielä nähnyt pudonnutta tai osannut paikallistaa häntä. Jatkoin matkaa laittaen hanskat uudestaan käteen, jotta 4x4 eteneminen olisi sujuvampaa. Meitä oli sellainen 2-5 hajanainen porukka liikenteessä alun harjanteella aika reiluilla väleillä. Joku tässä taisi ohittaakin minut. Olin varmaan edennyt noin 15min kun paikallistin pudonneen, ei juma jos tuolta selvii hengissä ni ihme on ajattelin. Lopulta kuulin pudonneen vaikerrusta ja rekisteröin hänen olevan hengissä. Ohitin tippumispaikan noin seuraavan 15min kuluttua ja varmistin etteivät he tarvitse mitään. Samalla paikallaolijat heittivät toisen avaruuslakanan vielä alas pudonnelle ja hänen viereen laskeutuneille auttajille.

Matka jatkui syvän hiljaisuuden vallitessa. Pari sanaa vaihdoin perässätulevan kanssa ja keskityimme reitin seuraamiseen sekä turvallisten reitti valintojen löytämiseen. Välillä laskin itseni hieman alemmalle harjanteen oikealle puolelle. Maiseminen katselu oli vähäistä ja satunnaista. Yhdessä teknisessä umpikujassa ryhmä, joka oli saanut minut kiinni ohitti minut helposti. Pudotusta molemmelle puolille oli riittävästi, joten se piti vain tiedostaa ja sitten unohtaa se. Jatkaa varovasti, koko ajan edeten ja välttäen turhia riskejä. Kuulin ja näin kopterin, joka lopulta joutui sukeltamaan sumun sisään pelastustehtävää tekemään. Outo tunnelma, matkaa oli kuitenkin jatkettava keskittyneesti ja nöyrästi. Muutamia paikallisia retki-huiputtajia oli matkalla ja heidän ohitus oli nopeaa. Tästä päätttelin vauhtin olevan ihan hyvä.


Hieman ennen jyrkintä kohtaa oli nallekarkki setä, jolta yhden namun sain. Tätä ennen oli yksi pelastusryhmä tullut vastaan sekä satunnaisia retkeilijöitä. Kilpailijoita oli harvakseltaan, suunnilleen samaa vauhtia kaikki etenivät. Nousu hampaalle oli jyrkkä, mutta ei niin vaikea kuin kuvittelin. Sumussa reittivalintojen etsiminen oli haastavaa toki ei enää nähnyt kuinka korkealla sitä toikkaroi. Voimia tuntui vielä olevan ja niin niitä vielä pitääkin olla, jotta viimeinen mäki ei vie mukanaan.




Huipulta kuvaustauon jälkeen matka jatkui alas jäätikköjärven suuntaan. Matkalla oli yksi hieman pidempi yhtenäinen lumipätkä ja loppu olikin sitten saatanallista kivikkoa. Olihan näitä jo nähty PTL reissulla mut kiviä vaan riitti ja riitti. Sekä jyrkässä kohtaa piti olla varuillaan ettei alaspäin tippuvat kivet tule niskaan eikä vaaranna alempana menevien matkaa. Ilmassa oli rock rock huutelua aina ajoittain. Sitten alkoi satamaan pientä tihkua ja yritin kameralle tallettaa olosuhteita tuhruisella linssillä. Ihan ensimmäisestä solisevasta purosta en ottanut vettä, vaan pinnistelin aika alas järven luo kunnes rinteeltä oikealta puolelta löytyi hyvä raikas paikka juomatäydennykseen. Tämä virkisti mieltä ja kehoa, muutkin tulivat samalle paikalle ja siinä lumella hajanainen joukko jolkotteli kohti seuraavaa kivikkoa ja laaksoa.

Mielessä pohdin kaikenlaista miten selvitän tulevan mäen, mitä tankkaan, mitä minulla on mukana, kävin läpi jo mennyttä ja tulevaa. Ihmisen pitää oppia virheistä ja niiden perusteella tehdä korjauksia jo matkan aikana. Tiesin jo juoneeni liian vähän alkumatkasta ja sen takia olin syönyt suolaa jo useita kertoja. Ääriliikkeet jaloissa olivat vaikeita ja ilman sauvoja ne tuntuivat mahdottomilta. Meinaan jos alkaa jalat kramppaamaan xz-asennossa niin homma loppuu siihen. Nyt tehtiin mielessä suunnitelmaa miten päästään maaliin ehjänä. Nyt on jo kaksi huippua takana ja yksi jäljellä. Laakson pohjalle päästyäni kyselin Merjalta menikö Maija jo ja vahvistus tuli, kaikki hyvin. Olihan sekin mahdollisuus ollut, että pudonnut kilpailija olisi ollut Maija... Olin jäänyt lisää kuten odotettavaa olikin.


Pikainen huolto, kaikkea suuhun mitä mahtuu ja mutustellen matkaan. Tasaisella juoksu onnistui vielä, mutta meno oli kankeaa. Otin kaikki sisut käyttöön ja kipusin sähkölinjan mäkeä, jonka juurella kanssakilpailija oli keskeyttänyt ja kannusti vielä meitä. Runttasin lyhyttä askelta ja pajukoista kiinnipidellen yhä ylöspäin. Pääsin tasaiselle kumpumaastolle viilentämään jalkoja uudestaan ja juomaan lisää vettä. Lopulta ennen jyrkempää nousua juomaleilit täyteen ja ihan uskomatonta tunkkausta ylös. Tässä kohtaa vauhdin ollessa hidasta alkoi varpaille tulemaan vilu. Kohmeisten varpaiden kanssa tasapainon pitäminen on vaativampaa ja teinkin hieman enemmän siksakkia, jotta jalkojen liike olisi riittävää eikä liian korkeita askelia. Vanhemman miehen kanssa vaihdettin kuulumiset ja ihmeteltiin mitä vi**#@ me täällä tehdää eikä olla soffalla nautiskelemassa oluesta. No sitähän me täällä eli hankkimassa äärikokemuksia, jotta osataan arvostaa arkielämän nautintoja. Hiljaisuus laskeutui kunnes vähän ennen huippua alkoi taas kuulumaan rummutusta. Ohjeita tuli ja matka jatkui kuvien kera kivikkoista mäkeä alas.




Tässä vaiheessa tiesin jo että maaliin pääsen, kun vain en hölmöile mitään. Ihan perussuoritus riittää ja jos joku tulee takaa ohi niin antaa tulla vaan. Mää meen mun omaa perus-hidasta-hölkkää tässä vaiheessa ja pyrin olemaan liikenteessä kokoajan. Ylämäet saa kävellä, mut muuten pitäs pientä juoksuaskelta tehdä. Alempana hienossa vihreässä laaksossa juomatäydennnys ja kanssamatkaaja kyseli olinko nähnyt hänen kaveria. Sanoin olevani sen verran sumussa, etten omasta mielestä kuvauksen mukaista kaveria nähnyt. Jatkoin hyppelehtimistä eteenpäin ja söin omia eväitä. Yhden toisen kaverin kanssa vielä tovi jatkettiin matkaa yhdessä kunnes en pysynyt hänen vauhtirytmityksessä mukana. Selkä oli kuitenkin hyvä kannustin pysyä liikenteessä ettei ihan retkeilyksi mene vaikka välillä se menikin jo. Vikan alamäen hissiasemalta päätin vain mennä alas ilman turhia riskejä. Tällä varovaisella vauhdilla toivottavasti palautuminen on nopeampaa ja ei turhaan loukkaannu, kun maali jo häämöttää. Vähän ennen satamaa minut ohitettiin hirmu loikalla, joten ihan turha siihen oli lähteä repimään, kun kaikki mehut/motivaatio jäivät jo matkalle. Lopulta olin maalissa hieman uuvahtaneena mutta tyytyväisenä moninaisesta seikkailusta!




Reitti oli aikamoinen vuoristorata höystettynä hienoilla maisemilla sekä todella teknisillä neliveto osuuksilla. Matkalla tunnelmat vaihtuivat moneen kertaan kyl mä tän osaan fiiliksestä ei juma mitä touhua tää on - elämyksiin. Tavoitteet täyttyivät vaikka hivenen olis pitänyt pystyä parempaankin aikaan. Toisaalta tänään se riitti tähän ja ohi saa tulla jos pääsee, sekä aikaani mennä parantamaan. Tästä olikin hyvä mennä pulahtamaan leirintäalueen kylmään jokeen oluen kera! Iltariennot vietettiin sitten tutulla porukalla Sannan, Maijan ja Janin kanssa.

Tulokset: https://tromsoskyrace.com/results/

10 h 31 min 3 sec matkan ollessa 57,5km Garminin mukaan verttiä +d4625m (itra: 57km / 4800m+)

Sijoitus 40 / 236