tiistai 12. maaliskuuta 2013

Retkiluistelua Tuusulassa Su 10.3


Nykyään tuuntuu olevan niin kiire ettei pikaista päivitystä ehdi tänne laittamaan, kun päivittäiset treenit tulee kirjattua tuonne ontrail.net palveluun ja sekä tarkemmat datat omaan exceliin. Sinne on myös mukava laittaa kuvia ja tarinaa joten otin tämän tarinan lähestulkoon sellaisenaan sieltä tänne.
Eli päivän toinen hupailu treeni suuntautui Tuusulan suuntaan jossa mara meni alle 2.20 heittämällä. Tarkoitus oli eka vaan retkiluistella ja tunnustella miten luistin kulkee. Heti ekan kiekan jälkeen jo huomasin sen kulkevan yllättävän hyvin. Kierros oli jotain 6km ja yritin hakea reittiä Järvenpäähän, mutta sinne ei ollut reittiä ajettu. Kiertelin sitten hyvin ajettua reittiä.

Matkalla oli monenlaista kulkijaa ja näytti siltä, että koko lähtienoon väki oli löytänyt itsensä ulkoilemaan. Oli pilkkijää, hiihtäjää, kävelijää ja luistelijoita. Kaikki mahduttiin hyvin jäälle ja rento meininki oli ilmassa. Paikallinen urheiluseurakin tuonut peräkärrykahvion paikalle mutta kun ajattelin lopuksi makkaraa itselle, ni kuulin että viimeisiä jo viedään. Mulla oli hyvää lämmintä mehua mukana ja sillä pärjäsi hyvin kun oli suunnistuksen jälkeen tankannut itsensä ryynimakkara salaatilla.

Reitillä oli railoja aika paljon ja niiden kanssa sai olla varovainen. Siinä kun lennossa kameraa käsittelin välillä vähän jännitti että mites tässä käy. Yllättävän helppoa noiden railojen välttäminen on kun lunta ei ollut nimeksiään uralla. Toisaalta jos tuuli tuo lunta niin sitten reitti voi olla liian haastava. Mietin että kun sais kiekkokaukalon jääkoneen tonne niin tuli mahtavan silee jää. Toisaalta tuskin se sen painoa kestäisi. Jonkun pitäs tuoda mönkijällä ja peräkärryllä vettä tuolle reitille ni sekin vois toimia.

Hiihtoladut etenkin perinteisen ura oli hyvässä kunnossa ja vapaallakin pääsee menemään lähes missä vaan, kun ei mene sinne hapetusavannon luokse. Tuolla ei ole puista tullutta roskaa, mutta tuulisella kelillä kannattaa vaan mennä myötätuuleen.  Kahviloita en ehtinyt koeponnistamaan kun oli niin kiva vaan naksutella teriä ja kuunnella jään ääniä.

Toivottavasti kuvat antavat aurinkoisen tunnelman!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti