maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vantaa Trail 30k + HSM puolimaraton

Hieman arvoin matkoja miten nämä kaksi peräkkäistä kisapäivää toimisi parhaiten ja lopulta päätin vaihtaa HSM maratonin puolikkaalle ja pitää kiinni tuosta 30k matkasta, vaikka tarjolla olisi ollut 21/60k matkat polulla. Eli lauantaina tein pohjustavan harjoituksen Vantaa Trail 30k polkujuoksu tapahtumassa ja sunnuntaina olisi Helsinki Spring Maratonin puolikas ohjelmassa.



Vantaa Trail alkoi hyvässä tutussa porukassa 21|30k reitin risteykseen. Tähän asti vauhti oli ollut aika reipasta ja aamu unisen roppakin alkoi heräilemään. Kärki oli kyllä jo karannut kauaksi. Tästä risteyksestä pohjoisen lenkuralle ja sitten saikin yksikseen taistella mutaa vastaan eikä suora linja ollut aina nopein. Vauhti hidastui hivenen, mutta pysyi reilusti alle 6min/km. Lopulta löytyi ihan hyvät ajolinjat ja kulku makoista.



Pohjoisen lenkin jälkeen menohalut vielä lisääntyi, kun muitakin oli poluilla ja reitti erittäin juostavaa. Juomapisteillä otin mukin urkkajuomaa ja loput juomat join omasta 1,5l reppu-säiliöstä. Lopulta kuusijärvellä takaisin ilman lumikuuroja. Ihan tuossa maalin lähellä oleva 60k käännöskin olisi houkuttanut toiselle kierrokselle, mutta tämä yksi kierros sai nyt riittää.

Matkaa tuli 28,5km ja aikaa meni 2:30:10 eli keskivauhti oli 5:16min/km

Palautuminen hoidettiin savusaunassa ja avantouinti pulahduksilla ja pitkillä päiväunilla.



Sunnuntaina lähtöaika oli aika myöhään eli 14:10 eli aamupala ei riitä, joten päätin syödä pinaattikeittoa ja hain HSM numerolapun etukäteen ennen ruokaa. Sitten sain kotona rauhassa laitella kisakamat päälle.

Olin päättänyt lähteä rohkealla taktiikalla matkaan ja odottaa kuinka pitkälle se kantaa. Lähdin tekemään hyvät alkuverrat ja niiden perusteella ei ollut mitään estettä hyvälle ajalle vaikka tuuli hieman arvellutti. Se voisi hyydyttää menon tosi pahasti, jos ei löytyisi hyvää ryhmää jonka vauhti olisi sopiva omaan vauhtiin. Paukauksesta liikenteeseen ja sopiva paika löytyi heti. Olin valmis yllätys ennätykseen jota juoksun aikana ei uskaltanut toivoa joten suoraan datojen analyysiin.



Kun lopulta sain datat mittarista nettiin ruokailun jälkeen ja niin ihan kelpo numeroita sieltä löytyy. Numeroita hieman loiventaa matkalla sattunut episodi siinä vanhan puksun Esson kohdalla (nyt Snacky). Olin kaivanut taskusta mun enegia pillerit ja riisunut hanskat, kun en saanut minigrip pussia auki. Siinä vetoporukan hännillä sähelsin silleen, että toinen hanska tippui. Siisti kun olen niin jouduin palaamaan hieman takaisin ja noukkimaan hanskan. Tämän jälkeen piti ottaa tuo ryhmä kiinni, joka gps:n mukaan tarkoitti 3:15min/km pika pyrähdystä :-) Tässä letkassa sitten roikuin lähes 10km.

Datojen mukaan vauhti oli lähes täydellinen ja alusta alkaen liian kovaa. Tarkoitus mennä 4:00min/km, mutta kun oli hyvä ryhmä ja iso selkä edessä niin päätin tyytyä siihen 3:55 km takomiseen. 5km jaot vikaa lukuun ottamatta oli tosi tasaisia. Vähän kyllä odottelin milloin se meno loppuu mut ainoot tuntemukset olivat pientä jumia pohkeissa 15km jälkeen ja välillä sai rennon askeleen niin ei vaivannut yhtään. Jotenkin juoksu oli suht rentoa vaikka niskat olivat jumissa myös. Pitäs olla vähemmän näppäimistön ääressä. Erittäin hyvä tossu tänään oli!



Pitsan ja oluen jälkeen fiilis on hyvä joten pitäsköhän etsiä jaloille jotain ilta tekemistä ;-) ei vaisinkaan ja maanantaina leppoista kampien pyörittelyä vaihteella 3.

Datat:

km aika Yaika
1 03:50,90
2 03:56,90
3 03:50,80
4 03:49,60
5 03:58,30 19:27:00
6 03:52,50
7 03:43,80
8 03:54,60
9 03:55,50
10 03:56,90 19:23 (38:50)
11 03:51,10
12 03:54,20
13 03:54,40
14 03:52,10
15 03:55,40 19:27 (58:17)
16 04:04,00
17 03:50,80
18 03:57,60
19 04:03,90
20 04:06,00 20:02 (1:18:19)
21 03:53,30
21,3 01:07,40 01:23:20


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti