sunnuntai 11. syyskuuta 2016

PTL® 3/3

Morgex


Laskeuduimme kaupungin valoihin ja hämärällä kujalla näimme hahmon. Ajattelimme hieman säikäytellä paikallista yökyöpeliä, mutta rohkeasti ja tuttavallisesti hahmo lähestyi meitä. Lopulta puheen sorina tavoitti Jussi.K:n ja meidän hieman kujeilevan tiimi fiiliksen. Jussi opasti meidät huoltoon ja kertoi missä nukkumapaikka ja pesu olisi. Jatkoimme matkaa kirkkoon, jossa virallinen huoltopiste sijaitsi ruokineen juomineen ja huoltokasseineen. Samalla meiltä kyseltiin vointia ja taidettiin todeta ettei pojissa mitään vikaa ole, ehkä vähän väsyneitä.

Valtasimme pari pöytää ja rupesimme mättämään ruokaa sen mitä napa veti ja samalla kävimme varusteet totaalisesti läpi sekä vaihdettiin hieman puhtaampaa vaatetusta ylle. Ekaa kertaa, kun nakuna kirkossa ja join olutta ;-) Juha joi ehtoollisviinit kaikille jaloille. Jussi yritti pysyä menossa mukana ja sai järjestettyä kaikki erikoistarpeet vauhdilla, Kiitos!

Lopulta todettiin ettei hyvää yötä kannata käyttää lepäilyyn, kun vielä olisi yksi pitkä osuus edessä ja kaksi takana. Kaikki taidettiin tietää, että olemme seikkailussa niskan päällä, muttei sitä mitenkään mainostettu. Ainahan voi sattua vaikka mitä ihan viimeisillä kympeillä. Jussi vielä päästi meidät matkaan, vaikka juttumme olivat jo hieman sekavia. The Les Köykäset eivät olleet enää niin keveitä, kun reppu taas painoi lähes sen 8kg kaikkine herkkuine.


kuvat: Jussi Kallioniemi

Morgex - Maison Vieille 20km +d2620m - d1592m


Tiedossa oli hieman tasaista ja sitten jyrkkenee pahamaiseen siksakkiin. Tätä oli jo etukäteen tutkittu ja todettu hieman jyrkemmäksi nousuksi. Ennenkuin päästiin kaupungista kokonaan ulos teimme paikallisen viiniviljelmälle kunnon lannotuksen ja olo keveni hurjasti, kun ylimääräinen painolasti jäi laaksoon (pahoittelut viiniviljelmän omistajalle). Oli pimeää ja pari kertaa etsittiin polun alkua, kun se lähti isommalta uralta ihan pöheikköön. Lopulta, kun urat löytyi niin se oli ihan hyvä suunnistuspolku.

Mäki jyrkkeni ja jyrkkeni. Oletin ettei se enää voi jyrkentyä, koska sitten valuu ihan itsestään alas, jos vahingossa nostaa molemmat sauvat maasta. Eipä mitä, mäki senkun vaan jyrkkeni! Nyt meniin ihan älytöntä mäkeä ylös ja huumori oli jotenkin herkässä. Suunniteltiin suomeen sellaista "Sepeli Satkua" ja mietittiin mitä herkkuja se pystyisi tarjoamaan. Pian olimme ihan sumussa ja jotenkin pimeä oli vaihtunut tasasen valkoiseen sumuun. En vieläkään ymmärrä miten se tapahtui ja koko ajan mulla oli sellainen fiilis, että olen mennyt tästä ihan varmasti joskus jossain kisassa. Koskaan ei selvinnyt millainen dejavù se oli. 

Pian sumu hälveni ja nautimme auringon säteistä, vaikka tiesimme porottavan kuumuuden ahdistavan sielua noin 6 tunnin kuluttua. Lopulta otimme tässä mäessä sellaiset naurukohtaukset, että vesi valui silmistä ja nauraminen kutitti mahaa. Lisäksi pidimme yhden evästauon rinteessä ja Juha otti ainakin kahdet 3min nokoset tämän tunkkauksen aikana. Pidimme myös lukuisat kukkien kastelutauot sekä bongasin hienon perhosen, joka kuivatteli siipiään auringossa.

Pian olimme jossain harjanteella ja onneksi ei sentään tunkattu Tètè du:n etelä huipulle. Siitä sivusta kurvattiin vanhalta lahonneelta helikopteri alustalta rinteeseen, jossa oli kivivyöry verkkoja 100m välein ja puikkelehdittiin alas. Samalla kuulimme kuuluttajan hehkutusta Courmayur:sta saakka, kun CCC:n startti aallot tekivät lähtöään. Lopulta, kun pääsimme tarpeeksi alas näimme ison joukon matkaan lähteneitä ja jouduimme menemään hieman vastakarvaan ja kannustimme heitä sekä ehdimme vaihtamaan kuulumiset parin suomalaisenkin kanssa.



Tuupattiin laaksoon ja puikkelehdimme kaduilla, samalla joku tuli talosta ulos ja lupasi tarjota huoltoa meille jos tarvis on. Kiitimme, mutta meillä oli kaikkea paitsi aikaa ehtiä kuumuuden alta pois ja jatkoimme matkaa. Meille oli valittu sellainen via ferrata reitti Mont Chetif huipun läheisyyteen. Siinä sitten roikuttiin taas ketjussa ja vaijerissa, paikalla ollut  kuvaaja ehdottomasti vaati meitä poseeraamaan tässä kohtaa. Toivotaan, että joku näistä pätkistä sitten nähdään virallisessa PTL videossa, kun se lopulta julkaistaan ja postitse saapuu kotiin.

Kuumuus oli raastava ja eteneminen hidasta. Onneksi varjoa oli kohtalaisesti. Päästiin ylös mutta alastuloreittejä oli kaksi eikä gpsit auttaneet, joten valittiin tietty väärä ura. Lopulta etsittiin oma oiko ja liukasteltiin ruohorinnettä alas hoippuen ja lopulta päästiin takaisin omalle uralle. Väsymys alkoi taas painaa hermoja ja mieltä. Onneksi tästä selvittiin fyysisesti ehjinä ja matka jatkui johonkin työmaan kulmille mistä löytyi avoinna oleva ruokapaikka. Tässä tankkasimme rannareita ja pihvin vaikka annoksen nimi oli joku Burger speciaale. Lopulta kysyttiin voidaanko nukkua terassilla ja saatiin lupa.

Otimme sellaisen 1-2h levon vaikka hälyä oli aika paljon. Jotenkin se ei haitannut. Harmillisesti aurinkotuolit olivat vain hieman kiikkeriä niin välillä Mikko ja Juha nukkuivat pitkillä puupenkeillä. Lopulta tilattiin tupla espressot. Sit kun selitin mitä ollaan tekemässä meille tarjottiin mahdollisuus Redbull speciaaliin, johon tietty tarrattiin kiinni. Ne voisivat pelastaa seuraavan yön.

Maison Vieille - Refuge Robert Blanc 19km +d1804m -d960m


Ohitimme Maison Vieillen lähes lennossa, toki Juha näytti miten juodaan 1,5 kolavichy sekoitus kertahuikalla ja muutenkin pidettiin aika älämölöä toisen tiimin kanssa tällä huoltopistellä. Ilmeisesti päiväunet toimivat hyvin edellisessa omakustanne taukopaikassa. UTMB huoltohenkilöt olivat päiväunilla, mutta pärjäsimme ihan hyvin tee se itse metodilla.

Matka jatkui rinteeseen hitaan varmasti ja GPS jäljen seuraaminen oli taas himpun verran helpompaa. Maasto oli jotenkin selkeä lukea ja meno maistui. Taas kerran yön musta verho laskeutui ja vuorien yllä näkyi jo onneksi hieman pilviäkin. Nämä mahtavat näytelmät toistuivat kerta toisen jälkeen. Niitä ei pysty kuvailemaan taikka kertomaan, mutta hienoja ne oli.

Näimme myös valomatoja rinteessä sekä juoksureitin huolto harjanteen nuotioineen. Täällä järjestäjät osaavat tosiaan hoitaa homman hieman paremmin, nyt otsalampun valokiilassa näkyi sellainen kuva kun lentokenttä näyttää pimeä valaistuksessa. Ei tarvi ettiä reittimerkkiä. Tosin me tietty tuupattiin omaan rinteeseen yksin seikkailemaan. Hieman jännitti onko meille tilaa seuraavassa paikassa niin pidettiin pientä kiirusta, kun mentiin vinorinnettä kohti Robert Blanciä. Jotenkin kuvittelin sen olevan ihan pian edessä, matka vain jatkui ja ylitettiin ainakin tuhat jokea, jotka tulivat jäätiköltä. Osa oli tosi isoja ja osa helppoja ylittää. Aina pelättiin miten päästään yli. Muiden tiimen valot vilkkuivat takana ja edessä ei ollut valopiste apuja. Lopulta tuli opaskyltti eteen. Vielä olis vajaa 2h, mitä vittua. Ei voi olla. Katsottiin kaikki härvelit läpi ja todettiin, että nyt pitää pitää energian tankkaus tauko ja rauhoitetaan menoa.

Syötiin rauhassa eväitä ja jatkettiin matkaa. Ei me voitu muutakaan. Oltiin jossain takaperärinteessä ihan jumissa ja taaksepäin ei ollut asiaa mentiin vain eteenpäin. Mulla tuntui olevan ihan ok syke päällä. Lopulta päästiin majalle jossa meidät otettiin vastaan. Menimme ruokapuolelle syömään, mutta jouduimme hieman odottamaan, kun kokki herätettiin ja hän rupesi heti valmistamaan meille ja 2-3 takana tulleelle tiimille ruokaa. Söimme ja Mikko meinasi nukahtaa lautasen päälle. Väsytti, jotain sovittiin nukkumisesta ja kun pää osui tyynnyyn simahti heti. Muistaakseni tässä varattiin muutama tunti unille ja ennen aamunkoittoa piti olla jo matkassa.

Olin pessyt jalat ennen nukkumaan menoa ja yhdellä toisella kilpailijalla oli nenäverevuotoa. Tätä oli ollut jo Juhalla ja itselläkin kerran. Tuumasin, että sitä on ilmassa ja vuoristoilma ja pöly tekee tepposet. Herätys tapahtui kännykällä kuten aina ja painoin sen pois, jotenkin nukahdin, 10min vielä ja sitten heräsin uudestaan. Herätin Mikon ja sanoin, että herättää Juhan ja tarviin leukoplastia tohon mun jalkaan. Teippasin hiljaisessa ruokapaikassa jalan ja rasvasin ne kunnolla sekä päätin ottaa kahden sukan taktiikan kehiin tässävaiheessa. Tämä olikin onnistunut ratkaisu.

kuva: www.alain-collet.com

Refuge Robert Blanc - Chalets De Miage 23km +d1354 -d2591m


Majalta könyttiin pimeessä alas ja reitti hävisi aina 5m kuluessa. Sillä ei vaan pysynyt ja välillä ajelin Lumoniten Compass ihmettä täysillä tehoilla jotta nähdään keltaiset reittimerkinnät. Uupuneina jatkettiin matkaa ja hieman herpaannuttiin. Jouduttiin reitiltä sivuun eka noin 100m ja lopulta tunkattiin varmaan 400m suoraan ylös sellaista liuskelohkarekivikkoa, jossa kivivyöryn vaara oli ainakin 80%. Pieniä sellaisia tapahtuikin ja onneksi nousulinjat olivat kaikilla eri niin ei hätää. Lopulta päästiin takaisin reitille ja tämä oli meidän toinen iso suunnistuspummi. Väsy teki tehtävänsä. Olisi pitänyt olla 3 GPS laitetta automaatti hälyllä, eli jokaiselle oma, niin ehkä näiltä pummeilta olisi vältytty.



Päästiin harjanteelle jossa rastilipun kaltainen riepu liehui. Katseltiin kaukaa Robert Blanc majaa ja ei ihme ettei siellä ole vilske. Paikka on tosi hurjassa paikassa. Matkalla majalle näimme myös rinteessä olevia kiipeilijöiden tukikohtia, jotka olivat hurjissa paikoissa noiden vuorien rinteillä. Täällä me olimme yhtä vuorien ja tähtien kanssa. Fiilis oli sanoinkuvaamaton.

Matka Miageen oli pitkä ja näimme hienoja ylänköjärviä sekä kuinka ne oikeat alppikauriit loikkivat vauhdilla kivikossa sekä rinteillä. Onneksi tänne laaksoon ei aurinko porottanut. Yksi paha alamäki matkalla oli, tässä varoitus kivivyöryistä, joita näimmekin yhden tosi pahan. Rinnettä alas tuli sellaisia 20-50kg lohkareita sitä vauhtia et jos ne olis tulossa kohti niin paniikki tulis.


Pian nähtiin jo muitakin ulkoilijoita, koska oli lauantai ja retkeilijät olivat liikenteessä. Varmaan ihmettelivät meidän joukkoja, et onpa uupuneen näköistä sakkia. Päivän lämmitessä minulla alkoi tehot laskemaan pahasti ja olo oli ihan utuinen. Pelkkää usvaa ja usvaa. Lopulta yritin ottaa kofeiinia muttei apua. Täytettiin juomapullot yhdessä omatoimi huoltopisteessä. Tässä oli mukavaa puista rinnettä ja polkua varjojen kera. Ketään ei näkynyt pitkään aikaan, joten pidimme lannoitus tauon polun vieressä ja Juha nukkui polulla poikittain. No senhän arvaa että juuri silloin sitä porukkaa löytyy polulle. Varmaan outo tilanne kun joku nukkuu pitkin poikin polkua ja muut kyykkivät pusikossa.

Chalets De Miage - Chamonix 27km +d1764m -d2329m


Oletan Miagen olevan WP109, koska täällä oli sellainen auringon porottama huoltopaikka, jossa oli hieman varjoa. Matka tänne meni yhden pikkunousun yli, jossa Juha otti mun repun kantoon ja työnsi ylämäkeen. Mun meno hyytyi lämmöstä lähes totaalisesti ja ilman reppua mun vauhti parani siten, että matka jatkui kohtuu vauhdilla. Huollossa tankattiin kovasti ja vielä olisi viimeinen iso nousu edessä. Nousuun aurinko porotti kivasti ja matka jatkui määrätietoisesti ekalla harjanteelle hieman vauhdikkaammalla menolla. Yritettiin pitää hyvää vauhtia yllä, että päästäisiin vikaan laskuun vielä valoisalla.

Laskeuduttiin välilaaksoon, jossa aasit tervehtivät meitä. Jotenkin ne lähtivät seuraaman kulkijoita ja ihmeteltiin kuinka kauan ne oikeen tulee perässä. Tässä myös tuumasin, jos mun vauhti hiipuu liikaa niin  reppu Juhalle että tiimin vauhti pysyy hyvänä. Siksakissa uppouduin mietteisiini ja vauhtini hiipui, jolloin Mikko ohjeisti Juhalle, "lisäreppu kantoon". Tämä auttoi jyrkässä nousussa pitämään nousuvauhtia noin 1h +d500m. Jalat toimivat mutta eivät olleet enää vetreet. Vähän ennen juna-asemaa oli kivasti alppikauriita liikenteessä ja kävin aseman maisemavessassa keventämässä oloa.



Muistaakseni tässä otin repun kantoon, kun juotiin ylimääräiset vedet ja ilma viileni pilvien kerääntyessä huippujen läheisyyteen. Yksi henkilö tuli vastaan tässä viho vikassa nousussa ja päästiin lopulta kivimajalle. Täällä järjestäjät olivat vastassa ja kyselemässä vointia. Laitettin sauvat kasaan ja valmistauduttiin pahamaineiseen laskuun. Tämä kuitenkin olikin suht helppo ja mielestämme olimme olleet pahemmissakin paikoissa. Taustalla ukkonen kumisi ja kuulimme edellisen tiimin huutelevan toisilleen jotain. Sen jälkeen emme nähneet heistä kuin muutaman otsavalovilahduksen ennenkuin laskeutuivat puurajalle.

Me olimme rinteessä ja ihailimme ukkosta. Olipas hieno katsella miten maasalamat iskevät vastalaakson rinteeseen. Lopulta se läheni ja alkoi hieman satamaankin. Jylinä läheni kunnes melkein vieressä kumahti ja Juha säikähti etsimään suojapaikkaa kun ääni kuullosti ihan kivivyöryltä. Säikähdyksellä selvittiin ja jatkettiin vielä matkaa toki nyt jo katseltiin suojapaikkoja sillä silmällä et olis kiva olla katoksen alla. Lopullisen silauksen teki yksi vierestä mennyt vaakasalama ja porukka säntäili junaradan suuntaan etsimään suojaa.



Täältä löytyi yksi sininen työmiesten maja. Tietenkin se oli lukossa ja lopulta Juha löysi 3 avainta nipussa. Oli sitten jännää kun avain kerrallaan kokeillaan sopiiko se lukkoon. Lopulta viimeinen avain sopi ja pääsimme hetkeksi suojaan. Pidimme eka hyvän ruokatauon ja söimme lähes kaikki eväät mitä oli. Hätä energiaksi jäi muutamia siripirejä. Sade jatkui joten päätimme ottaa vielä tunnin nokoset. Mikko ilmoitti järjestäjillekkin tilanteesta, mutta ne tuskin mitenkään reagoivat.

Sade oli lakannut ja ovet lukkoon. Nyt matka jatkui alamäkeen kohti Les Houches :ia. Jossain välissä tuota siksakkia kaikkien puhelimet piippasivat ja järjestäjä oli siirtänyt viimeisen osuuden helpommalle ja pidemmälle reitille meidän näkökulmasta. Tuumattiin, että mennään alkuperäistä reittiä jos päästään valtoimena virtaavan puron yli. Tämä näytti liian vaarallisesta pimeässä, joten laskeuduttiin alas kaupunkiin ja nöyrästi tuolle kiertoreitille.

Keskustassa ei ollut sopivasti mitään pubia auki joten joen yli toiselle puolelle ja usvainen matka jatkui kohti Chamonix:a. Reittimerkinnät olivat puutteellisia tuon aika merkinnän suhteen niin ei oikeen tiedetty kuinka pitkä aika tässä menisi. Ukkosuojassa kuvittelin, että muutama tunti menis maaliin, mutta lopulta sitä meni varmaan yli 3 tuntia. Lopulta, kun tiedettin kauan meillä menee maalin niin soitin puhelimella Merjalle tiedon.



Maalissa aikaan 137h 53min 16sec ja sijoitus 8. / 48 maaliin päässyttä joukkuetta. Pituutta 299 km ja nousua noin 26500 m. Matkaan lähti yli 100 joukkuetta, mutta kun tämä ei ole kilpailu niin tulokset ovat vain lista joukkueista. Unelma saavutettu ja loistava tiimi toimi kaikissa tilanteissa oikein! Heikot hetket osuivat jokaiselle eri aikaan ja tasaisuus oli meidän valttina. Hienoimmat hetket olivat yleensä harjantaiden ja huippujen päällä maisemia katsellessa toki laaksojen tarjoamat huollot olivat arvokkaita.

Tähän loppuun laitan GoPro video reportaasin meidän matkasta, joka ehkä hieman avartaa varjaan 6 päivän ja yön matkaamme.

Tulospalvelu klik

Video tulee kun se latautuu klik


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti