Jotenkin musta tuntuu et mua on höpläytetty taas kerran. Olin Nuuksion(+70k) jälkeen ajatellut, että vuosi olis hyvässä paketissa eikä enää tarvii reippailla liiemmin vaan palautella leppoisasti. Toisin kuitenkin kävi. Muutamassa sähköpostiketjussa yksi toisensa jälkeen passasi leppoisan palautusreissun Nokialla Yö Rogaining merkeissä. Lopulta FB haku päälle ja sieltähän tärppäsi. Tulevan kisan konsepti oli tiedossa ja lyhyen esittelyn jälkeen oli selvää, että tiimi olisi valmiina tositoimiin. Alusta alkaen oli suunnitelma, että kaupunkia ja polkua pääosin tiedossa sekä muutamia metsäoikoja. Tämä sopi molemmille ja homma oli sillä selvä. Alustava matkasuunnitelma olisi noin 55k (max 200cm narua). Kaukaisten pyörärastien pois jättäminen oli suht helppoa vaikka pisteet siellä houkutteli mut pitkät rastivälit ei. Suunnitelmassa oli muutama pitkä väli mut ei niitä mitenkään saanut pois. Joten hyvällä suunnitelmalla liikenteeseen.
left, right, left right, right.. meno oli melkoista paukusta ja ajattelin siinä ekan kympin aikana et mitenhän vaan pojille käy. Vaihtoehtoja on kaksi, joko jackpot taikka kanttaus totaalisesti. Vauhti myös kostautui useasti ja pyyhällettin välillä pitkäksi tai sitten väärä polku oli alla. Matkalla näkyi kaurispari sekä jänösiä moneen otteeseen. Pelottava maaginen sumukin välillä hälveni hetkeksi tihentyäkseen kunnolla hienoiseksi sateeksi. Etukäteen ajateltuna keli oli lähes karmein mahdollinen mutta Bergans pitkämerino paita pihkaniska kisapaidan kanssa toimi täydellisesti. Toki älyhanskat, pipo ja buff kruunasivat lämmön ja rittävän hengittävän kokonaisuuden. Tuplasukat eivät pettäneet tälläkään kertaa vaikka maasto oli järkyttävän mutainen ja liejuinen.
Yhdessä metsäoikaisussa piti olla heikko polku-ura, mutta hento polku katosi tiehensä. Samalla Jeremy meinasi joutua maan nielemäksi, kun putosi sammaleen läpi koko jalkaa myöten maan ääreen. Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä ja matka jatkui polkujen risteykseen lähes metrin tarkkuudella. Juomatäydennys oli suunniteltu noin 33k kohtaan ja tämä totetutettin Nesteen huoltoaseman ns. "pissapoika" vesiletkusta. jota fillari sarjalaiset käyttivät pyörien keventämiseen. Tämä virkisti kummasti, kun 1 l mehua oli mennyt kivasti pähkinäpussin kera. Geeliä myös imeskelin noin tunnin välein. Ripeän vauhdin seurauksena karkit jäivät tuliaisiksi kotiin.
Kello näytti liian vähän joten päätettiin pohtia muutaman lisärastin hakemista. Tämä toteutettiin epäedullisena pitkänä pistona helppoja tierasteja hakien. Yllättäen tossun vauhti ei ihan riittäny vitosella alkavaan kilsaan mut hyvää kutosta laputeltiin +55 km kohdalla. Kova alusta tuntui jaloissa mut happirikas ilma oli herkkua. Eli suurin haaste oli iskukestävyydessä ja keskisykkeet jäivät alhaalle. Suunnistus ei ollut ihan terävintä kärkeä vauhdin takia mutta tilanteet paikattiin hyvin. Rastien hakemisessa myös oli hieman haastetta, kun sanalliset ohjeet eivät aina menneet korvien väliin. Sekä oma käännös kone Englannin kielelle kompasteli hivenen sanojen puuttuesa ja/tai mennessä sekaisin.
Loppu meni ajallisesti hieman tiukalle ja teoriassa olisi vielä saanut yhden 7p rastin, jos pummit ja turhat säätämiset olisi jättänyt pois. Valitsimme myös varmat reitit eikä lähdetty sooloilemaan mitään oikoja enää loppumetreillä. Reittisuunitelma jousti hyvin lisäpisteiden suuntaan ja kokonaisuuden avulla tossu sarjan voitto tuli taskuun.
Gps häirintää, kramppeja, pummia sekä mustia hetkiä! Lopulta onnellisena maalissa ja pisteet takataskussa! Valmistauminen kisaan meni mainiosti palautuessa KUT130 seikkailusta.. Muutamia tossulenkkejä välissä ja työmatkapyöräilyä. Olo oli kevyt ja usko tekemiseen hyvä, tosin en muistanut miten paha tuon nuuksion alun rynkytys onkaan. Ylös, alas, kallistus ja puskaa koko ajan. Paukusta yritin jättäytyä pois eturivistä mutta jotenkin ajauduin suht keulille ja vauhti lähemmäs 5min/km kuin kutosta. Tämä tarkottaisi kanttausta aivan taatusti mietiskelin. Hämärässä painelimme hyvää kyytiä 1km ja tokan kilsan kohdalta olisi pitänyt kääntyä oikealle, mutta paineltiin suoraan.
Tästä yhtään hämmentymättä pidettiin vauhti ja reittimerkkejä oli hyvin joten ei hätää. Kartta repussa ja gps ilman kiemuroita. Tultiin lammenrantaan ja siellä oli telttoja sekä reittimerkit näkyivät hyvin.. kunnes jostain kuului pientä pihinää. Kuin joku pelaisi tietokonepeliä. Lopulta tajusin sen olevan puhelimeni ja sain sen kaivettua esille. Täydessä juoksuvauhdissa tämä oli aika suoritus kun puhelin repun takaosassa alimmaisena. Merja soitti että olemme eri reitillä kuin kärki ja keltaiselle viivalla. Tästä tiesin heti, että väärä reitti. Saatiin meidän neljän letka pysähtymään ja käännyttiin takaisin sekä kartan perusteella paikansin meidät nopeasti. Pummin jälkeen piti resetoida tilanne ja painaa vaan.. laskin päässä että 3,5km pummiin meni 5.30 km vauhdilla noin +20min.
Päätin myös pitää kartan koko ajan hyppysissä, kuten monesti Rogassa joutuu tekemään. Tästä oli kiva katsella missä mennään ja peukalo pysyi hyvin kartalla. Itse pummi risteys oli selkeä mutta mitään nuolta en nähnyt sekä kaikki ohjaus grepit puuttuivat. Ilmeisesti joku oli poistanut reittimerkkejä kuten meidän toisella extraloopilla. Harmillinen yhteensattumien summa. Maratoonareille oli hyvät merkit risteyksessä tapahtuneen jälkeen.
Kuva: Poppis Suomela
Puheluita tuli kaiken kaikkiaan 4 ja sms pari, joista eka pummi korjaus, toka ollaan reitillä, kolmas mun gps on hyytynyt sekä neljäs tulee jotain aikahyvityksiä.. Puhelin oli samassa taskussa kuin suolapussi ja pelkäsin sen putoavan, joten laitoin se johonkin taskuun enkä löytänyt sitä enää. Nyt mentini geelin voimalla sekä sisulla. Tekstiviestit luin ja jotain naputtelin takaisin mun loistavaan 3310 nokia (ydinsodankestävä) uuteen pitkän matkan puhelimeen.
Ekassa huollossa vain juotavaa kolme mukia ja nopeesti matka jatkui. Vauhti oli sellaista ettei ihan aina pysynyt edes kartalla. Toki selkeät maastomerkit olivat tiedossa mut ihan tarkka paikka saattoi heittää nyppylän tai kaksi. Suot oli myös helppoa laskea reittiviivan kohdalta. km numerot olivat niin pieniä ettei niitä pystynyt enää lukemaan vitosen vauhdissa. Niinpä mäissä oli aikaa tutkia karttaa tarkemmin. Pummin takia päätin päästellä riskillä ja ohituksia tuli paljon. Vauhti ei koskaan tasoittunut kunnolla. Tokalla lisälenkillä (punaiset loopit reittikartalla) mentiin jo sitä vauhtia että hirvitti. No tiesin et ukko katkee ennemmin tai myöhemmin mut mitä välii.
Suolikkaan kalliot olivat pitkät ja matka kolmannelle huollolle oli pitkä. Tässä väki alkoi todella harvenemaan. Siellä vasta täytin juomapullot ekaa kertaa. Siihen saakka oli menty muki tankkauksella pari ekaa huoltoa. Riskillä mentiin ja odoteltiin miten se iskee.. ja iskihän se. Oikeassa takareidessä tuntui ikävää krampin alkua ja suolaa piti ottaa ensiapupussin laukusta kun olin hukannut ekan pussin jonnekin. Tämä auttoi ja vauhti pysyi hyvänä. Oli kutosen kilsoja ja seiskan myös. Muutama satunnainen hidas kilsakin oli. Vieläkin meinasi eksyä reitiltä ja piti seurata lippuja tosi tarkkaan.
Lopulta pääsin cutoff pisteelle ja syvä huokaisu tuli.. nyt piti taistella toka looppi ja se tulisi olemaan vaikeaa. Meno muuttui raahustamiseksi sekä tiepätkillä ei pystynyt kunnon vauhtiin. Huhun mukaan Mikko olisi jossain edessä suht lähellä. Ekan kerran kun paita vilahti niin saavuttamiseen meni lähes 5km. Kun pääsin kannoille tuumasin että olen ihan poikki ja sätkin täällä perässä nyt tovin ja toisenkin. Mikään ei maistunut ja yhden pätkis suklaan sain syötyä neljännessä huollossa. Hetkittäin olo oli parempi mut vasen pohje rupesi kanttaamaan. Sekä noin 54km kohdalla joku oli siirrellyt tikkuja ja piti ottaa pieni tuumaustauko. Mikon GPS oli hieman kuulemma sekoilut mutta olin sitä mieltä et oma on toiminut koko ajan. Kiemurooitani kun katsoo niin se oli myös sekoillut aika pahasti. Ilmeisesti noina aikoina kun oli eteneminen vaikeinta.
Kuva: Sami Mäkinen
Vikassa huollossa mun oli pakko ottaa pari extra puhallusta ja sanoin Mikolle että antaa mennä vaan. Mun pitää nyt hieman himmata ja ottaa fasupaloja. Maratoonarit vetivät sen verran vauhtia ylös ettei meinannut jaksaa pysyä perässä. Huollon paikkeilla myös noita 70 sarjalaisia paineli ohi vasemmalta ja oikealta. Luovuttamien oli lähellä mutta niin kaukana, pummi oli resetoitu ja nyt varmisteltiin maaliin pääsy. Saarilammen kohdalla oli myös eeppinen näky kun joku retkeilijä oli käynyt uimassa ja toljotteli kamojaan nakuna kun paineltiin ohi.. hetki oli hiljainen ja kumpikaan ei sanonut mitään.
Sodinsuonkierroksen alkaessa Mikon paita vilahteli kaukana. Maratoonareita meni ohi ja vauhti oli reipas. Tässä kohtaa gps häirintä tuli taas mukaan ja reittikartan perusteella mentiin yli 2km kun gps sai yhden vain kasaan. Tämä on varmaan joku paikallisten jäynä pitää häirintälaitteita päällä ettei vaan kaupunkilaiset eksy metsään. Vikan km aikana joku tuli kannoille ja lopulta näytin ohitusmerkkiä.. hämmästys oli suuri ja kysymys ethän vaan ole pitkänmatkalaisia. Sanoin et kyllä olen ja myös seuraava paita on pitkänmatkalainen joten sijat eivät meistä yhtään nouse, mut tulee parempi aika.
"Riippusilta juoksu", lopulta maalissa ilman kramppipysähdyksiä alle 9 tunnin aikaan matka Suunto reitti linkki 71,1 + 3,5 => 74,6km / 8:45:22 Hyvitystä tuli tuloksiin parikymmentä minsaa sijoitus 12. ja oma huruukko sarja 3. Garmin kertoi noususummaksi 1430m, kun tätä dataa sentään ei vielä pääse häiritsemään. Yhtään tyhjennystaukoa ei myöskään tullut joten nestetankkaus meni sitten kait nappiin. Kamat olivat kuitenkin kokoajan läpi märät ja sade vilvoitti pelkästään ihanasti.
Kuva: Merja
Kiitos järjestäjille bonus palkinnosta, huoltohenkilökunnalle, kuvaajille, Mikolle, ja oikean reitin löytymisestä Merjalle!
Kaldoaivin erämaa on yksi Lapin kahdestatoista erämaa-alueesta. Alue sijaitsee Inarissa ja Utsjoella, mutta tietön alue jatkuu myös Norjan puolelle. Kaldoaivi on Suomen suurin erämaa: sen pinta-ala on 2 924 neliökilometriä eli noin 57 prosenttia koko Utsjoen pinta-alasta. (wikipedia)
Ultrajuoksutapahtuma ilman huoltoa joka nurkalla, ajoittain puhelimen kuuluvuusalueen ulkopuolella, todellisessa erämaassa. Nousuakin olisi luvassa sekä seikkailua isolla ässällä. Tämä voisi todellakin kiinnostaa vaihtoehtona noihin massatapahtumiin. Speksit olivat hämärät, mutta paikka kiinnosti kokea joten nimi listaan. Tarkoitus oli mennä ihan Istrian satamailisen pohjilla, mut piti hieman yrittää painottaa juoksuun ennen säpinöitä. Tällaiset pitkät huoltovajaat jutut, kuten 24h rogat, olivat tutuksi tulleet mut pohjoisen Lapin erämaan tunnelma on oma lukunsa.
Matkaan valmistauduin hyvillä varusteilla ja en lähtenyt mukaan tuohon grammanviilaukseen vaan pelasin varman päälle. Osa tuntui lähtevän matkaan aika minimalistisella varustuksella. Se kyllä toimii, jos vauhti ei hiivu yhtään pykälää vaikka keli huononee. Itse tiedän et oma vauhti hiipuu aina pitkillä matkoilla. Mukana oli riittävästi enegiaa ja täydelliset sadevarusteet. Säätiedotus oli luvannut sadetta seuraavaksi päiväksi mut ajankohta oli summittainen. Tiesin kastuvani jossain vaiheessa kisaa, toki toivoin mahdollisimman myöhäistä sadetta. Pakkasin myös 80k huoltoon DrobBagin jonne sain ladattua kaikki tarvittavat kamat sekä maaliin kisan jälkeisen repun vaihtokamoineen. Alueesta oleva kartta oli hankittu ja gpx ladattu ranteessa sykkivään garmin kiekkoon varmuudeksi. Näin jälkikäteen reitiltä on vaikea eksyä, mutta toki mahdollista, se oli hyvin merkattu. Reittimerkkien osalta oli jotain vandalisointia tapahtunut kuitenkin ja tässä kohtaa itsekkin varmistelin gps sijaintia.
Matkalla oli 3 huoltopistettä noin 30k, 78k, 115k ja maali. Toki juotavaa tuolta saapi aika monesta paikkaa toki riskit siinäkin mutta tosi pienet. Itsellä oli mukana 2 x 0,5l pulloa sekä juomamuki, jolla saa nopeasti kauhaistua juotavaa matkan varrelta.
Yllätyksiä matkan varrella oli tiedossa, kun tapahtuma järjestetään ekaa kertaa. Tältä vaan ei voi välttyä, kun ei ole sitä historian tuomaa kokemusta.
Lähtöpaikalla oli hyvä paikallisen kylähölkän pöhinä. Pari paikallista ja loput olivatkin niitä jotka lähtivät matkaan taikka sitten huoltojoukkoja sekä tuttuja kannustajia. Siinä sitten vertailtiin millä varustuksella kukakin lähtee matkaan. Alun nousu oli lähes olematon verrattuna aikaisempiin koitoksiin. Alkuun oli toki saatu sellainen kunnon kelkkauran rytö joka oli lyhyt. Sen jälkeen matka jatkui tietä pitkin 15k, josta vajaa puolet oli asvalttia ja loput hiekkabaanaa. Tällä pätkällä vauhti karkasi hieman mut mikäs siinä oli rallatellessa. Matkahan on ihan alussa ja sisulla sit loput.
Arvelin että meidän edellä oli noin kymmen ultramatkaajaa. Tämä sitten varmistui tuolla ekalla huollolla, kun kyseltiin ollaanko jo ihan vikoja. Sijoitus oli ihan odotettavissa kun tapahtumaa ei turisteille suositeltu ollenkaan, toki mitään vaatimuksia ei ollut. Matkattiin 2+2 porukassa alun tiepätkän jälkeen. Oma kello kertoi vauhdin olevan ihan hyvää, joten tarvetta suurempaan vauhdin lisäykseen ei ollut. Fiilis oli hyvä ja aurinkoa sekä maisemia ihailtiin. Oletin maaston muuttuvan mäkisemmäksi tuolla aakealla tundralla mutta toisin kävi. Vaikka reittiprofiili lupaili mäkeä niin juosta vaan piti. Ihan pahimmat nyppylät käveltiin ja joskus ihan muuten vaan et jalat saa hieman vaihtelua. Mun juoksu harjoitukset olivat enempi teknistä tekemistä kartan kanssa umpimetsässä tai sitten satunnaisia lyhyitä työmatkoja. Ehkä mökillä muutaman kunnon tasasen juoksu rykäsyn olin tehnyt. Siinäkin tuli 30km / 500m nousua eli kaltevuuskulma oli huomattavasti suurempi kuin tässä.
Tuolla aakealla laakealla ylämaalla oli hieman vaikea hahmottaa minne reitti menisi seuraavaksi ja mille nyppylälle noustaan. Puuton maisema toki oli hieno ja vain satunnaisia käppyrä koivuja havaittiin. Jossain ei missään oli pieni mökkikylä ilmeisesti poromiesten majoja. Yksi isompikin rakennus nähtiin kaukaa mutta se jäi arvoitukseksi mikä se oli kun reitti kaarsi tuolle lyhyelle poluttomalle uralle. Vastaan taisi tulla 3 vaellus ryhmää eli hieman hiljaista tuolla reitillä oli. Kukaan ei mökeistään uskaltanut tulla ulos katsomaan mitä ihmettä nyt tapahtuu.
Noin 4 min tauko ekassa huollossa, jossa tunnelma oli hilpeä. Paikka oli eeppinen ja jotenkin outo keidas ei missään. Söin yhden suolakurkun sekä banaania, joka oli melkein kypsää. Sukaatakin meni kivasti ja vähän sipsejä. Pullot täyteen nestettä. Alussa ei noita juomapaikkoja osunut kivasti kohdalle ja vauhti oli kovempaa, joten nestettä kului eikä ehkä tullut tarpeeksi juotua.
Noin 10 min huoltotauko 78k toisessa huollossa, jossa oli oma K-marketin muovikassin vetoinen dropbag. Otin energiatäydennyksen reppuun ja söin geelin sekä Mikon kanssa jaoimme olut metukka sekoituksen. Roskien tyhjennys paikan roskapussiin sekä ihmettelyä mitä sitä pitäisi oikeen tehdä.. kunnes lopulta tajuttiin että pakko jatkaa matkaa ettei jumi pääse iskemään. Keli oli viilentynyt ja vettäkin oli ripautellut mukavasti jo. Tämä tiesi pitkää 53k pätkää loppuun, jossa olisi vika huolto noin 115km paikkeilla. Matka tänne oli mennyt ihan hyvin, joten oletus oli et loppu menis ihan sipsakkaasti. Tämä tylsyyttäkin tylsempi sama maisema alkoi takomaan aivoja jo sillä lailla että kun tiessä oli mutka niin se oli kohokohta ja mainitsemisen arvoinen asia. Nyt ei mennyt enää putkeen ja kivikkokin tuolla tasaisella uralla alkoi tökkimään. Piti ottaa lätäkkö vasemmalta suo oikealta ja kivet alhaalta.. pakko jatkaa matkaa ni kyllä se siitä.
Jokien ylitys oli melkoinen kokemus. Olenhan saman tyylisiä ylitellyt ihan omilla lenkeillä sekä roga kisoissa, kun on ollut pakko rämpiä jonkun vesistön yli. Vesi oli yllättävän virkistävää jaloille eikä aiheuttanut mitään ongelmia. Sauvoista oli hirmu hyvä apu joen ylityksessä. Gopro:ta ei voinut pitää kuvaamassa koko aikaa kun kivet olivat liukkaita. Onneksi kirkkaan veden läpi näki mitä jalan alla tulee olemaan. Jonnekkin sinne kivien väliin jalat menivät ja yli siitä kohtaa missä kivet olivat eniten pinnassa ja virtaus vähiten voimakas.
Huollon aikana oli myös viileys laskeutunut kroppaan eikä sillä ollut kovin lämmintä, kun vettä tuki kokoajan lisää. Toki sadetakki oli ollut huollosta jo päällä ja lopulta oli luovutettava kolmen joen ylityksen jälkeen ja laitettava sadehousut sekä käsineet. Tämän jälkeen olo oli ihan lämmin. Jalat hieman pökkelöt. Samalla sauvat repun takana olevaan pussukkaan ja pientä hökä hökä hölkkää. Oikea polvi tai sen jänne lihakset olivat saaneet jotain kipeetä ja kylmää. Oli jo tuntunut pidemmän aikaa, mutta extra kylmä puudutti hyvin ja matka jatkui. Oikeestaan suuremmat ongelmat polven kanssa tulivat vasta maalissa kun liike lakkasi sekä mistään vessasta tai suihkusta ei löytynyt kylmää juoksevaa vettä. Eikä "ensiapuryhmällä" ollut kylmäpussia. Onneksi sain sentään hieman kylmägeeliä kuvaajalta maalissa, kiitos!
Vikalle huollolle tultaessa oli maassa paljon luita sekä hirmu kiva mädänneen lihan haju. Se ei yhtään lisännyt ruokahaluja. Energiaa oli riittävästi mukana mut juotavat piti ottaa täytenä mukaan. Tähän saakka olin pärjännyt hyvin tuolla 1l per legi kun tankkasi jokaisessa purossa 1-3 mukillista vettä. Tämä toki aiheuttaa sen ettei tule kunnolla noita suoloja, joten pari kertaa piti syödä suolaa extrana ettei vesi jää hölskymään ja imeytyminen tökkää. Urkka juoma olis ollut parempi mut nyt mentiin tällä kun tilanne vaati. Tehokas juominen aiheutti sen et sai olla kusella koko ajan. Melkein pitäs laskea tuosta gps käppyrästä montako kusitaukoa sitä tulikaan pidettyä!
Mikolle kiitokset kumppanuudesta. Maaliin tultiin käsi kädessä ja sama sija saatiin kuin saatiinkin :)
130,2km 19h 41min
keskivauhti 6,6 km/h
keskisyke 113 (-1 koska optinen mittaus ei oikeen toimi)
Nousu 1949m Lasku 1795m
5 pistettä plakkarissa
Ja bonuksena video niille jotka jaksoivat selata tänne saakka klik
the race began with words.. 6 points with glamorous of nature
Tausta-ajatus
Istut sohvalla, selaat internetin ihmeellistä maailmaa ja mietit miten voisit taas haastaa itsesi. Samalla voisit haastaa mukaan muitakin seikkailunhaluisia pitkälle, niin sanotulle "perusmatkalle", jonka määritystä ei kukaan täysin ymmärrä. Ilmeisesti vastaava perusmatka on 24h Rogaining tapahtumissa, vaikka palautumisen takia näissä pitkissä matkoissa ei ole mitään järkeä. Lopulta huomaat havahtuvasi tilanteeseen, jossa olet juuri maksanut osallistumisen vaatimattomaan 100 mailin kisaan. Tämä todellisuudessa on kuitenkin lähempänä 170 km kuin tuota matemaattisesti laskettua matkaa. Tämän päälle varaat äkkiä lennot ja majoitukset ettei vaan epäusko pääse valtaamaan mielen hurmosta. Sekä ehkä laadit jonkun hätäisen harjoitusohjelman, jota uskot noudattavasi orjallisesti. Tämän jälkeen uinahdat uneen ja alaspäin laskeva päivämäärä laskuri tikittää armottomasti kunnes lähdön aika koittaa. Toisaalta omat kokemukset ja vahva usko omaan tekemiseen riittää, etkä tarvitse enää muuta kuin terveenä säilymisen ihmeen.
H-hetki
Olet pakannut kaikki tarvittavat tavarat reppuusi ja mukana on ne itselle parhaat ja kevyet kävelysauvat. Ensiapulaukussa on hivenen rahaa huonoja hetkiä varten sekä muut tarpeelliset varusteet. Mieli on tyyni ja rauhallinen, suorastaan odottava.. Salaa se hieman toivoo yön ja päivän vuorotellen vaihtumista kuten PTL16 antoi. Se hetki kun aurinko laskee tai nousee antaa mielenkiintoisen sysäyksen kehoon , ja se tuntuu sormista varpaisiin. Tätä on vaikea kuvailla muille, mutta se on kokemisen arvoinen jokaiselle.
Tälläkin kertaa ainoa päämäärä oli päästä maaliin ehjänä ja aikarajojen ollessa väljät tiesin pystyväni siihen helposti. Aina kuitenkin tulee matkalla jotain, joka yllättää eikä siihen ole täydellisesti varautunut. Toki mielessä oli ajatus parantaa hieman tuota omaa 100 mailin ennätystä, mutta se tulee jos on tullakseen. Jsk:n kanssa bussilla lähtöpaikalle, jonne kävelyä molemmissa päissä noin 1 km. Oli vasta iltapäivä, startti tapahtuisi kello 17. Mukana oli ruokaa tavallista enemmän sekä juotavaa. Perillä oli aikaa nauttia auringosta ja katsella muiden valmistautumista. Olimme päättäneet matkata yhdessä niin pitkään kuin se on järkevää. PTL opetti että siitä on henkisesti ja fyysisesti suunnaton etu. Toki varmasti on niitä, joille yksinmatkaamien on tärkeää. Siinä vain helposti veltostuu ja ei saa itsestä ihan kaikkea irti kun pitää pelata hieman varman päälle.
Teimme ennen lähtöä päätöksen startata ihan viimeisinä ja kapusimme tykki-tasanteelle katsomaan lähtöä. Kuvasin lähdön sieltä ja sitten kirmasimme muiden perään tieosuudelle, jossa ohitteluja tapahtui aika paljon ennen polun alkamista Adrianmeren rantaan. Lähtöpaikkahan oli Labin, pieni idyllinen kylä kauniiden maisemien ympäröimänä. Olin antanut sellaisen lentävän määräyksen, jos mennään yksikin km alle 6 min/km (240 km/vrk) niin noutaja tulee varmasti ennen maalia. Alku päästiin kivasti alamäkeen ilman tämän maagisen luvun ylitystä, vaikka lähellä sitä välillä kolkuteltiin. Toki alussa on hyvä ottaa löysät pois, mutta lopusta tulee vaan niin paljon helpompaa, jos ei hölmöile. Tämä oli itselle kolmas satamailinen ja noita 24h kisoja ei vaan muista monta niitä on ollut. Omat hölmöilyt on tehty ja nyt tunkataan varmaa suoritusta hyvällä fiiliksellä nauttien maisemista ja itse tekemisestä, joka on tärkeintä.
Bussissa nautittu pitsa, juoma ja suolaiset herkut olivat täyttäneet mahan sen verran hyvin ettei alussa juurikaan ollut nälkä. Sai vain odotella niiden imeytymistä ja olon kevenemistä, jota edesautettiin lukuisilla kusitauoilla. Vähän väliä ohitettin selkä, selkä ja taas selkä.. yritin hieman toppuutella vauhtia ja edessä olevat jonot sopivasti hidastivat menoamme. Olisimme varmasti lähteneet liian lujaa, jos olisimme lähteneet muualta kuin viimeisinä. Tämän kisan voittaja on ainoa, joka lähti oikeaa alkuvauhtia liikenteeseen. Toki kaikki maaliiin pääseet ovat voittaneet itsensä.
Iloiset veijarit matkasivat kukkulalta kukkulalle hyvällä tunteella ja fiiliksellä. Ilta oli aurinkoinen ja lämmin sekä todella kauniisti aurinko maalasi taivaanrantaa. Ennen tätä olimme käyneet Adrianmeren rannassa kokeilemassa veden lämpötilaa. Kirmanneet korkeuksiin sekä huoltaneet itseämme pikaisesti huoltopisteillä. Pitäneet pikaisen duo kyykkytauon kiviraunion takana, jotta mäet eivät painaisi liikaa. Tunnelma oli korkealla ja yksi vaivainen km mentiin harmillisesti alle tuon maagisen määräyksen. Taisin siinä todeta leikkisesti että siinä se oli, lopusta tulee vaikeaa. Jatkettin matkaa maltilla ja ihastelimme auringonlaskua ja pian pimeyden verho laskeutui yllemme. Lähetin viestin emännälle, että homma sujuu kuin unelma ja aamulla nähdään hänen lähtöpaikalla.
Läpitunkematon pimeys kietoi meidät ja muut matkaajat verhoonsa. Valomatoja alkoi näkymään edessä ja takana. Tuli mäkeä ja mäkeä ja vielä kerran mäkeä.. nousut tuntuivat hieman mutta fiilis oli hyvä. Ruoka ja energia imeytyi. Ilman lämpötila oli juuri sopiva lyhyelle alakerralle sekä ohut takki teepaidan päällä oli riittävä. Sitten Jsk tuumasi, ettei nyt kulje ihan niinkuin pitäisi. Ei vaan happi kulje eikä mikään oikeen maistu, sekä hieman vilu. Jatkettiin matkaa tasaisella vauhdilla ja vähäinenkin puheensorina oli vaimentunut täydelliseen hijaisuuteen, jonka iloiset linnut laulullaan keskeyttivät. Yritin rohkaista syömään ja tankkaamaan nestettä mutta halu oli poissa. Lopulta aamuhämärässä jouduimme tekemään vaatteiden lisäystauon liian myöhään ja väärässä paikkaa, jolloin omatkin sormet jämähtivät kohmeeseen. Itse olisin ehkä selvinnyt mutta parempi pelata varman päälle ja lopulta saatuamme lisävaatteet päälle tuli kuuma ja pitikin jo keventää, vaikka aamuinen usva oli noussut ja itse auringonnousu osui sellaiseen paikkaan ettei siitä tallentunut videolle mitään jyrkän rinteen takia.
Jsk oli selkeästi turhautunut kun ei saanut kehoa kontrolliin ja yritti jopa mahan tyhjennystä muttei mitään irronnut. Tuumasin et jatketaan dropbag huoltoon ja katsotaan mitä siellä saadaan tehtyä. Itsellä oli pientä hiertymää nivusissa liian lämpimän kelin johdosta, joten tiesin sen olevan ongelma johon pitää puuttua kunnolla huollossa. Tuntui että kontattiin tuonne Buzet huoltoon. Aika oli hieman heikompi mitä ajateltiin, mutta olimme siellä ehjinä ja päätimme pitää kunnon huoltotauon.
Itse tein varustehuollon sekä vaihdoin tossut (jota ei ehkä olisi kannattanut tehdä) ja tankkasin muusia ja lihapullia. Söin mitä mieleen juolahti ja vaihdettin kuulumiset RautaReetan kanssa. Näytti siltä että päivästä tulee kuuma, mutta vielä ei tiedetty kuinka kuuma siitä oikeen tulikaan. Huollosta lähtö oli hidasta ja piti tasoitella mahassa olevaa evästä hieman ennenkuin pääsimme jokien ylityksiin. Samalla näimme taustapeileistä kuin 67k matkaajat rullasivat asvaltti alun rivakasti.
Olimme taas yksin. Ei ketään edessä ja eikä takana. Satunnaisia kulkijoita oli. Tässä vaiheessa itsellä alkoi jo kuumuus painaa vaikka oli ihan aikaista aamupäivää. Ehdottelin että menen omaa vauhtia ja lämmöstä piristynyt Jsk voisi ottaa oman matkavauhdin. Ilmassa oli kuitenkin epävarmuutta ja uskoa omiin kykyihin. Suurimpana pelkona oli sippaaminen kevyen kirmauksen jälkeen. Minua odoteltiin muutamissa paikoissa ja yhdessä huollossa yritin patistaa tekemään omaa seikkailua. Tässä en vielä onnistunut ja omat jalkapohjat olivat kuumuudesta jo tulessa. Eikä järkikään pelannut kunnolla. Jouduin olemaan koko ajan hieman jojossa kun yritin pysyä jotenkin vauhdissa mukana. Tämä oli fyysisesti rankkaa ja jostain syystä yhden joen ylityksessä en tajunnut ottaa kenkiä ja sukkia pois välttääkseni rakkojen muodostumisen. Eikä repussa myöskään ollut lyhyitä sukkia mukana jostain syystä vaikka dropbag huollossa ne olisi olleet.
Lopulta yhdessä alamäessa konttasin sen verran hitaasti ja antaumuksella ja lopulta #Jsk istui polun varressa. Silloin totesin, että minulla menee tähän 30 tuntia ja nyt sinun on aika lähteä tekemään loppukiri! On vain enää jäljellä reilu maratoni, josta selviää vaikka kanttaakin. Sekä lupaan ottaa mukaan polunvarresta, jos sinne olet kuukahtanut. Tiesin pystyväni omaan hitaaseen vauhtiin tässä kuumudessa ja olisi turhaa vetää itsensä ylivauhdilla varikolle. Laskin mielessä matkaa ja aikaa mitä se tulisi olemaan kunnes lopulta luovutin ja päätin vain jatkaa matkaa "kuivan kesän oravana" = "Vjeverice suhog ljeta". Ja olisi todella sääli, jos Jsk ei kokeilisi mihin todellakin pystyy ja lopulta vain tossunpohjat näkyivät kun Kuivan Kesän Pääorava katosi horisonttiin!
Päätin nauttia auringosta ja matkasta leppoisasti. Mitään vaivaa ei ollut kuin koko keho vain tuntui kiehuvan koko ajan. Hyisen talven jälkeen oli mahdotonta varautua kuumaan keliin ja keho vaan ei ehdi siihen sopeutua. Ainoa keino oli edetä omaa vauhtia, jolloin jäähdytyskyky oli riittävä suhteessa vauhtiin. Puhelimeen pukkasi viestiä Reetalta ja siellä oli ilmoitus keskeyttämis aikeesta. Itsellä oli sen verran vaikeaa juuri tuolla hetkellä että tuumasin vaihtoehdon olevan ihan järkevä. Helteessä saatu auringonpistos olisi pahinta mitä voisi tulla. Jatkoin taas mäkeä ylös hitaasti mutta varmasti. Tiesin aikarajan olevan sen verran löysä, ettei tulisi mitään ongelmia tässä kun ei mitään mene hölmöilemään. Oli mäkiä ja nyppylöitä, joiden päällä oli hienoja pikku kyliä. Tänne olisi voinut jäädä nauttimaan lasillisen jos toisenkin. Tiesin matkan vähenevän kilometrikilometriltä hitaasti mutta varmasti. Välillä tunteet nousivat pintaan ja niiden avulla matka jatkui. Jos tämä helppoa olis niin kaikkihan sitä tekis :)
Tiesin jo saavuttaneeni hypoteettisen matkaajan olotilan, jota piti vain pitää yllä. Oma puhelimen käyttö oli niin onnetonta, että lopulta päätin soittaa Reetalle ja keskustella tilanteesta, missä olen ja kauanko minulla voisi mennä kunnes matkamme yhtyvät. Vajosin notkon pohjalle, jossa kuulin jo ääniä joita melkein lähdin seuraamaan ja huhuilin että ketä siellä on ilman mitään vastausta. Olin pihalla kuin lumiukko. Otin lisää juotavaan ja tallustin eteenpäin. Vastaan tuli kokoajan selkiä vaikka oma vauhti oli todella hidasta, mutta muiden taisi olla hitaampaa. Tuntui että tehtäväni oli johdattaa Jsk pahoille teille ylipitkille ultramatkoille sekä Reetan kanssa yhteinen maaliviiva tuuletus. Juttelin yhden kilpailijan kanssa, joka oli juossut alussa harhaan noin 8km sekä muita kuulumisia muiden kanssa virkistääkseni muiden ja omaakin mieltä.
"Pitkä matka, pienet askeleet" jatkoin matkaa kunnes näin Reetan uuvuksissa mäessä. Nyt pitää laittaa nestettä kroppaan ja nallekarkit kielen alle. Muuten homma ei etene. Pienen säätelyn jälkeen yhteinen matkamme alkoi, vetonarua en uskaltanut ehdottaa. Jatkoimme matkaa pitkiä suoria pitkin odottaen auringonlaskua ja viileän ilman tuomaan raikasta tuulahdusta. Meillä molemmilla oli omat taistelut ja matka jatkui metri metriltä. Katselin väliaikoja ja pikaisesti laskeskelin, että ehditään hyvin maaliin, jos ei tule mitään loukkaantumista taikka yllättävää virhettä reitillä pysymisessä.
Toistamiseen pimeyden verho laskeutui ja piti kaivaa otsavalot nähdäksemme mihin reitti meitä vie. Lopulta omassa mielessä myös kävi yhden reittimerkin mukaan ottaminen, mutta järki sanoi ettei niin voi tehdä koska reittimerkinnät olivat jo niin harventuneet, että välillä pysyin laskemaan 120 m ennenkuin vahvistava reittimerkki näkyi. Tälläkertaan kellossani oli reitti talletettuna, mutta en ollut laittanut sen seurantaa alusta saakka päälle. Navigoin pimeässä tarkasti ja virheettömästi, vaikka parissa paikka oli jo erehdyksen mahdollisuus. Yhdet ohittajat erehtyivät ja ohittivat toistamiseen pitkän ajan kuluttua. Siinä oli kaikki aistit ihan herkkinä, jottei tule töppäiltyä. Ajatustyötä taustalla, laskin km vauhtien perusteella jäljellä olevaa matkaa ja aikaa, varmistelin tilannetta.
Satunnaiset luonnonäänet kuten sammakkojen kutukonsertti säväytti mieltä sekä ilmeisesti metsäsikojen röhinä. Linnutkin hieman vielä lauloivat ja lopulta kun olimme olleet peltojen saartamina tarpeeksi pitkään tarkistin Reetan puhelimesta meidän GPS sijainnin ja ilmoitin meidän olevan 2km päässä maalista ja aikaa olisi ainakin yli 3km:n, jolloin pimeyden varjo alkoi helpottaa otetta meistä ja pääsisimme molemmat maaliiin samaan aikaan Finisher tuuletuksien kanssa.
Jälki-tunnelmat
Tein tämän itselle ja vain itselle. Samalla sain mukaan yhden parhaista kavereista pitkien matkojen seikkailuun, vaikka olimmekin jo matkaa taittaneet yhdessä pitkässä PTL seikkailussa. Lisäksi aivan mahtava maaliintulo yhdessä Reetan kanssa. Vaikeuksien kautta voitajina maaliin käsi kädessä kruunasi tunnelman ja ajan tuoman ajoituksen meidän yhteisen taipaleen kruununa. Reissussta tuli isot rakot jalkoihin isovarpaiden päälle sekä jalkapohjat olivat tulessa useita päiviä. Myös polvet oireilivat ja olivat erimieltä kisan jälkeisistä kävelyreissuista. Toki henkinen palautuminen oli helppoa ja aivan huippu fiilis kisasta jäi.
Kiitos Merja ja Juha!
Seuraavan aamun porras video:
Tulokset 168,8 km / 6550m+ / https://www.istria100.com/
401 kaikki /
261 - Finisher
28 - DNS
112 - DNF
Olipa taas kerran kunnolla mäkeä, märkää, ryteikköä ja rastien hakua.. tiimi koostui kolmesta seikkailijasta eli Rysäpöksy, Hames ja Napsu.. vauhdista pois vai mentiinkö sittenkin liian lujaa? Ei kyllä vauhti oli ihan ok, hieman vain tuo maaston hitaus pääsi yllättämään. Toki avokalliot olivat turhankin lennokkaita ja siinä sitten kartan ja suunnan luku hieman unohtui. Lähdettiin matkaan kaikkirastit (170p) suunnitelmalla, kun teoriassa se olisi mahdollista. Puolimatkan vaiheilla jätimme suosiolla yhden hitaan 2p rastin väliin (24), kun tiedossa ei ollut mitään hirmu tielaukkaa. Reittimme kulki pääosin metsässä ja muutamia tiepätkiä pääsimme käyttämään hyväksi. Kartan mittakaavan lukeminen aiheutti päänvaivaa sekä matkalle osuneet kaatuneet puut. Itse kompuroin kerran kunnolla ja siitä muistona pakarakyljen kipu. Muutkin jäsenet kippailivat silloin tällöin liukkailla puunrungoilla. Keskinasta tossuissa olisi auttanut.
Etelässä tuumattin et jätetään pois 2p (28), jotta suunnitelma pysyy kasassa. Täältä koukattiin takaisin ylöspäin ja kuin 1h oli aikaa jäljellä jätettin vielä pois 2,4,3 pisteen rastit (25, 45, 34) hieman yllytin hakemaan tuota 25:sta, mutta se ei saanut kannatusta. Sitten oikeen kunnolla pummattiin vielä tuota R29, joka oli kuvauksen mukaan hieman väärässä paikkaa. Matkalle oli kyllä osunut muutama uusi urakin mut ne eivät pakkaa sekoittaneet. Varmaankin vielä tarkemmin lasken noiden pummien saldot mut pikaisesti sanottuna menee 15-20min väliin yhteensä. Muita taukoja ei pidetty. Itsellä oli juotavaa 1l sekä syötävät annospussit olivat jaettu yhdeksään annokseen. Ruoka ja juoma riitti mut hyvin mut hieman enempi olis tuota juotavaa voinut olla. Mäkinen maasto kulutti nestettä ja lähes kokoajan oli liian kuuma. Olis pitänyt lähteä kesätrikoilla matkaan, kun nyt juoksin lamppujen päällelaittoon saakka pitkähiaisella paidalla.
Sattumuksia eli ennen R36 tiellä vastaan tuli auto ja mentiin kiltisti tien reunaan juoksemaan. Juuri mun kohdalle osui lätäkkö ja auto heitti puoliämpäriä vettä syliin kuraten kartan totaalisesti. Siinä sitten putsattiin karttaa reiteen ja matka jatkui yhtä märkänä kuin ennen tapahtunutta.
Rastivälillä 30 - 21 aukkojen välissä nähtiin iso hirvi matkalla kohti tienvarressa olevaa asutusta. Näky oli mahtava kun iso suuri eläin niin helposti jolkottelee maastossa, joka mielestäni oli pirun hankalaa. Toinen eläinhavainto oli aivan vitivalkoinen jänis joka pinkaisi vauhdilla pusikkoon.
Tällä suorituksella juuri ja juuri 8h sarjan voitto (157p) eli hyvin meni.
Matkaa tuli 50,8 km ja vertikaalia 1500 m ajan ollessa 7h 46min joten vauhdiksi tulee hidas 9:11 min/km. Rannesykemittaus näytti keskisykkeeksi 135 eli varmaankin suht oikein (sykevyö hiertää ni ei voi sitä käyttää näin pitkissä riennoissa).
