sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Loppiaisrogaining 8h


Olipa taas kerran kunnolla mäkeä, märkää, ryteikköä ja rastien hakua.. tiimi koostui kolmesta seikkailijasta eli Rysäpöksy, Hames ja Napsu.. vauhdista pois vai mentiinkö sittenkin liian lujaa? Ei kyllä vauhti oli ihan ok, hieman vain tuo maaston hitaus pääsi yllättämään. Toki avokalliot olivat turhankin lennokkaita ja siinä sitten kartan ja suunnan luku hieman unohtui. Lähdettiin matkaan kaikkirastit (170p) suunnitelmalla, kun teoriassa se olisi mahdollista. Puolimatkan vaiheilla jätimme suosiolla yhden hitaan 2p rastin väliin (24), kun tiedossa ei ollut mitään hirmu tielaukkaa. Reittimme kulki pääosin metsässä ja muutamia tiepätkiä pääsimme käyttämään hyväksi. Kartan mittakaavan lukeminen aiheutti päänvaivaa sekä matkalle osuneet kaatuneet puut. Itse kompuroin kerran kunnolla ja siitä muistona pakarakyljen kipu. Muutkin jäsenet kippailivat silloin tällöin liukkailla puunrungoilla. Keskinasta tossuissa olisi auttanut.


Etelässä tuumattin et jätetään pois 2p (28), jotta suunnitelma pysyy kasassa. Täältä koukattiin takaisin ylöspäin ja kuin 1h oli aikaa jäljellä jätettin vielä pois  2,4,3 pisteen rastit (25, 45, 34) hieman yllytin hakemaan tuota 25:sta, mutta se ei saanut kannatusta. Sitten oikeen kunnolla pummattiin vielä tuota R29, joka oli kuvauksen mukaan hieman väärässä paikkaa. Matkalle oli kyllä osunut muutama uusi urakin mut ne eivät pakkaa sekoittaneet. Varmaankin vielä tarkemmin lasken noiden pummien saldot mut pikaisesti sanottuna menee 15-20min väliin yhteensä. Muita taukoja ei pidetty. Itsellä oli juotavaa 1l sekä syötävät annospussit olivat jaettu yhdeksään annokseen. Ruoka ja juoma riitti mut hyvin mut hieman enempi olis tuota juotavaa voinut olla. Mäkinen maasto kulutti nestettä ja lähes kokoajan oli liian kuuma. Olis pitänyt lähteä kesätrikoilla matkaan, kun nyt juoksin lamppujen päällelaittoon saakka pitkähiaisella paidalla.


Sattumuksia eli ennen R36 tiellä vastaan tuli auto ja mentiin kiltisti tien reunaan juoksemaan. Juuri mun kohdalle osui lätäkkö ja auto heitti puoliämpäriä vettä syliin kuraten kartan totaalisesti. Siinä sitten putsattiin karttaa reiteen ja matka jatkui yhtä märkänä kuin ennen tapahtunutta.


Rastivälillä 30 - 21 aukkojen välissä nähtiin iso hirvi matkalla kohti tienvarressa olevaa asutusta. Näky oli mahtava kun iso suuri eläin niin helposti jolkottelee maastossa, joka mielestäni oli pirun hankalaa. Toinen eläinhavainto oli aivan vitivalkoinen jänis joka pinkaisi vauhdilla pusikkoon.


Tällä suorituksella juuri ja juuri 8h sarjan voitto (157p) eli hyvin meni.

Matkaa tuli 50,8 km ja vertikaalia 1500 m ajan ollessa 7h 46min joten vauhdiksi tulee hidas 9:11 min/km. Rannesykemittaus näytti keskisykkeeksi 135 eli varmaankin suht oikein (sykevyö hiertää ni ei voi sitä käyttää näin pitkissä riennoissa).

Hieno reissu ja kiitoksia tiimille!